Koulureppu ja koulutarvikkeet

Perusopetus

Perusopetus tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden ja se on maksutonta. Peruskoulussa on vuosiluokat 1–9 ja se on tarkoitettu koko 7–16-vuotiaiden ikäluokalle.

Sotkamon kunnan opetustoimessa on 7 peruskoulua, 6 alakoulua ja yksi yläkoulu. Lukuvuoden 2023-2024 alkaessa peruskoulun luokilla 1-6 on yhteensä 692 oppilasta ja 7-9 luokilla on 356 oppilasta.

Jokaiselle peruskoululle on määritelty oma oppilasalueensa. Oppilaan lähin koulu on se koulu, jonka oppilasalueella hän asuu. Oppilas voi hakeutua myös muuhun kuin oman kouluunottoalueensa kouluun. Kunnalla ei tällöin ole kuljetusvelvollisuutta.

Sotkamon perusopetuksessa toteutetaan aktiivisesti digipedagogiikkaa ja hyödynnetään sähköisiä oppimisympäristöjä niin opetuksen suunnittelun, toteutuksen kuin oppimisenkin välineenä. Kaikilla perusopetuksessa oppilailla on käytössään kunnan hankkima henkilökohtainen päätelaite.

Peruskouluun 1.luokalle ilmoittautuminen

Vuonna 2017 syntyneiden lasten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2024.
Kouluun ilmoittaudutaan ensisijaisesti internet-pohjaisella Wilma -sovelluksella ajalla 15.1.-31.1.2024.

Tulevien 1. luokkalaisten huoltajille lähetetään kirje kouluun ilmoittautumisesta viikolla 2. Kirjeessä ovat ohjeet sähköisen ilmoittautumisen tekemiseen. Mikäli sähköinen ilmoittautuminen ei ole mahdollista, huoltaja voi ilmoittaa lapsensa kouluun Perusopetukseen ilmoittautumis-lomakkeella. Lomake tulee palauttaa keskiviikkoon 31.1.2024 mennessä osoitteeseen Sotkamon kunta / koulutoimisto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo tai elina.malinen@sotkamo.fi.

Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää 7 vuotta. Tästä huolimatta koulunkäynti voidaan aloittaa myös vuotta aikaisemmin tai koulun aloitusta voidaan siirtää vuodella eteenpäin. Vanhemmat, jotka pohtivat vuonna 2017 syntyneen lapsensa koulunkäynnin mahdollista myöhentämistä syksyyn 2025, tulee jättää alustava ilmoitus koulutoimistoon 31.1.2024 mennessä. Psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella lapselle voidaan myöntää lupa aloittaa koulunkäynti vuotta säädettyä myöhemmin.

Perusopetuslain mukaan lapsella on oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin, jos lapsella on psykologisten ja tarvittaessa lääketieteellisten selvitysten perusteella edellytykset suoriutua opiskelusta.

Alustava Hakemus koulunkäynnin poikkeuksellista aloittamisesta on jätettävä koulutoimistoon 31.1.2024 mennessä.

Mikäli lapsella on tarvetta erityisruokavalioon, niin on hyvä tutustua Erityisruokavaliot päivähoidossa ja koulussa tiedotteeseen ja täyttää loma Ilmoitus erityisruokavaliosta. Lomakkeen voi palauttaa yhdessä perusopetukseen ilmoittautumis-lomakkeen kanssa.

Sotkamo on jaettu oppilaaksiottoalueisiin, joiden mukaan kunta osoittaa jokaiselle lapselle koulupaikan oman alueensa peruskoulusta. Oppilaan lähikoulu määräytyy väestörekisteriin merkityn osoitteen perusteella. Jos huoltajat asuvat eri osoitteissa, määräytyy lähikoulu väestörekisteriin kirjatun lähihuoltajan osoitteen mukaisesti.

Oppilas voi hakeutua myös muuhun kuin oman kouluunottoalueensa kouluun. Kunnalla ei tällöin ole kuljetusvelvollisuutta.

Aamu- ja iltapäivätoimintaan hakeminen

Tulevien 1. luokan oppilaiden aamu- ja iltapäivätoimintaan hakeminen lukuvuodeksi 2024-2025 tapahtuu ensisijaisesti Wilman kautta tietokoneen/mobiililaitteen nettiselaimella. Ilmoittautumisaika on 15.1.-31.1.2024.

Jos ilmoittautuminen Wilman kautta ei ole mahdollista, huoltaja voi ilmoittaa lapsensa aamu- ja iltapäivätoimintaan Aamu- ja iltapäivätoimintahakemus -lomakkeella. Lomake Lomake tulee palauttaa keskiviikkoon 31.1.2024 mennessä osoitteeseen Sotkamon kunta / koulutoimisto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo tai  elina.malinen@sotkamo.fi.

Tammikuun hakuajan jälkeen toimintaan haetaan paperisella hakulomakkeella, joita saa aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattorilta ja toimipaikoista.

Suunniteltaessa koulun vaihtamista olisi hyvä ilmoittaa mahdollisimman ajoissa muutoksesta oppilaan uuteen kouluun sekä Sotkamon kunnan koulutoimistoon että oppilaan entiselle koululle.

Muuttaminen Sotkamoon

Oppilaan muuttaessa kesken lukuvuoden Sotkamoon, tulee huoltajan olla yhteydessä tulevan osoitteen mukaisen lähikoulun rehtoriin/koulunjohtajaan ja sopia hänen kanssaan tarkemmin käytännön yksityiskohdista. Mikäli huoltajalla ei ole tiedossa osoitteen mukaista lähikoulua, niin asiaa voi kysyä koulutoimistosta toimistosihteeriltä.

Huoltajan tulee täyttää Perusopetukseen ilmoittautumis-lomake ja palauttaa täytetty lomake osoitteeseen Sotkamon kunta / koulutoimisto, Markkinatie 1, 88600 Sotkamo tai elina.malinen@sotkamo.fi

Entinen kunta/koulu toimittaa Sotkamoon muuttavan oppilaan paperit osoitteeseen

Sotkamon kunta
Koulutoimisto
Oppilasasiat
Markkinatie 1
88600 Sotkamo

Lisätietoja antaa koulutoimiston toimistosihteeri Elina Malinen, puh. 044 750 2601 tai elina.malinen@sotkamo.fi

Muuttaminen Sotkamon sisällä

Mikäli Sotkamossa asuva oppilas muuttaa kesken peruskoulun Sotkamon sisällä, tulee oppilaan huoltajan olla mahdollisimman pian yhteydessä sekä oppilaan nykyisen koulun rehtoriin / koulunjohtajaan että oppilaan uuden rehtoriin / koulunjohtajaan. Pääsääntöisesti oppilas vaihtaa muuttotilanteessa uuden osoitteensa mukaiseen lähikouluun.

Oppilaan on mahdollista jatkaa koulunkäyntiä samassa koulussa kuin tähän saakka, mikäli koulussa on tilaa ja huoltajat huolehtivat mahdollisista koulumatkakustannuksista. Kasvatusjohtaja tekee päätöksen kunnan sisällä muuttavan koulupaikasta huoltajan hakemuksen ja oppilaan koulun rehtorin / koulunjohtajan lausunnon perusteella.

Muuttaminen pois Sotkamosta

Oppilaan muuttaessa toiselle paikkakunnalle, tulee huoltajan ilmoittaa muuttamisesta nykyisen koulun rehtorille / koulunjohtajalle tai koulutoimistoon.

Jos on tiedossa, että oppilas tulee muuttamaan kesäloman aikana toiselle paikkakunnalle, niin ilmoitathan muutosta mahdollisimman pian koulutoimistoon.

Lisätietoja antaa koulutoimiston toimistosihteeri Elina Malinen, puh. 044 750 2601 tai elina.malinen@sotkamo.fi

Oppivelvollisuus

Laajennettu oppivelvollisuus astui voimaan vuonna 2021. Oppivelvollisuuden laajentaminen koskee niitä nuoria, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää oppivelvollisina 1.1.2021 tai sen jälkeen. Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Opetussuunnitelma

Perusopetuksen opetussuunnitelma on tärkein koulun toimintaa ja opetusta ohjaava asiakirja. Siinä määritellään arvot, periaatteet, tavoitteet ja sisällöt, joiden perusteella opetusta annetaan. Opetussuunnitelma on laadittu Opetushallituksen antamien Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) pohjalta siten, että opetuksen järjestäjän päätettäväksi määrätyt asiat on kuvattu kouluille yhteisessä kunnan opetussuunnitelmassa. 

Sivistyksen toimialalla on useita hankkeita, joihin on saatu avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Opetushallitukselta, Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta ja Kainuun Liitolta. Useimmat hankkeista tehdään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Kainuun laajuisesti tai yli maakuntarajojen.

Perusopetuksen hankkeet

Sotkamon kunnan lasten ja nuorten uutiset lanseerataan kevään aikana.

Sotkamon lasten ja nuorten uutiset

Sotkamon lasten ja nuorten uutiset kertovat Sotkamon ajankohtaisia asioita alueen lapsille ja nuorille.

Ota yhteyttä

Koulutoimisto

Markkinatie 1, 88600 Sotkamo

Manninen Ville

Kasvatusjohtaja

Esiopetus, päivähoito, varhaiskasvatus, koulutoimisto, perhepäivähoito, palveluseteli

Asiakaspalvelu arkisin ma – pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-15.00.
Mahdolliset poikkeavat aikataulut löytyvät Sotkamon kunnan verkkosivujen uutisista.