Maisemassa pieni silta ja järvi taustalla.

Kuntalisä

Sotkamon kunta myöntää kuntalisää yrityksille, yhdistyksille, säätiöille ja yksityisille työnantajille. Kuntalisän tavoitteena on tukea työttömänä olleen henkilön työllistymistä.

Sotkamon kunnanhallitus on hyväksynyt 15.1.2019 kokouksessaan työllistämisen kuntalisän päivitetyt myöntämisperusteet 1.2.2019 alkaen.

Jotta kunta voisi toimia työttömyyttä ennaltaehkäisevänä, hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta tukevana toimijana, yrityksille, yhdistyksille, säätiöille ja yksityisille työnantajille (ml. kotitaloudet) tarjotaan mahdollisuus kuntalisään ilman työllistettävän henkilön työttömyyden kestoehtoa. Tavoitteena on edelleen tukea pidemmän aikaa työttömänä olleiden henkilöiden työllistymistä (200pv työttömänä ollut henkilö), mutta tukea voidaan harkinnanvaraisesti myöntää myös varhaisemmassa vaiheessa työllistämisen edistämiseksi.

Kuntalisä on tarkoitettu henkilön palkkaamisesta syntyviin työtila-, työvaate-, perehdyttämis-, ja ohjaus- ja työtehtävän hoitamiseen tarvittavien lupakorttien hankkimiskustannuksiin. Kuntalisää saavalta työnantajalta edellytetään työllistettävän henkilön aktiivista ohjausta, tukemista ja hänen perehdyttämistään työtehtäviin. Kuntalisää ei makseta työntekijän palkkaamisesta syntyviin kustannuksiin eikä niihin käytettäväksi, joten kuntalisä ei kasaannu yhteen TE -hallinnon palkkatuen kanssa. Kuntalisä myönnetään de minimis  -ehdon alaisena eli vähämerkityksisenä tukena.

Tenetin uuden yläkoulun työmaa

Hae kuntalisää ennen työsuhteen alkamista

Kuntalisää ei voi hakea takautuvasti vaan kuntalisähakemus on laitettava vireille ennen työllistettävän henkilön työsuhteen aloittamista.

Sotkamon kunta myöntää kuntalisää enintään 450 €/kk per työllistettävä henkilö, kuitenkin siten, että tukikatto on maksimissaan 3 600 €/hlö (8 kk x 450 €/kk). Tuki myönnetään minimissään yhdelle kuukaudelle. Viikkotyöajan on oltava vähintään 18 h/vko ja työstä on maksettava työehtosopimuksen mukainen palkka. Jos alalla ei ole voimassaolevaa työehtosopimusta, vähimmäispalkan tulee olla sellainen, että työttömyysturvalain työssäoloehdon mukainen päivärahaoikeus täyttyy.

Kuntalisää on mahdollista saada myös sotkamolaisen työttömän henkilön oppisopimustyösuhteeseen ammatillisiin opintoihin (perus- tai täydennyskoulutus). Oppisopimuskoulutukseen kuntalisää on mahdollista saada kahden (2) vuoden ajalta. Kuntalisän määrä on ensimmäisen vuoden aikana enintään 200 €/kk per henkilö ja toisen vuoden aikana enintään 100 €/kk per henkilö, kuitenkin siten, että tukikatto on maksimissaan 3 600 €/hlö koko tukikaudelta.

Kuntalisää ei voi hakea takautuvasti vaan kuntalisähakemus on laitettava vireille ennen työllistettävän henkilön työsuhteen aloittamista. Kuntalisä on harkinnanvarainen ja kunta pidättää itsellään oikeuden myöntää tai olla myöntämättä kuntalisää.

Ota yhteyttä