Sotkamon järjestöilta 27.3.2023
Sotkamon kunta järjestää yhdessä Kainuun sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen sekä Kainuun Liikunnan Digisti Sporttia Kainuussa -hankkeen kanssa järjestöillan maanantaina 27.3.2023 klo 17.30–19.30 Apajassa (os. Keskuskatu 11). Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Järjestöiltaan ovat tervetulleita kaikki sotkamolaiset yhdistykset tai Sotkamon alueella toimivat yhdistykset sekä niiden toimijat.
Tilaisuus on kaksiosainen. Ensimmäinen osa on tarkoitettu kaikille järjestöille ja jälkimmäinen on suunnattu urheiluseuroille. Tilaisuuden avaa liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen. Elävä Kainuu Leaderilta kerrotaan järjestöjen rahoitusmahdollisuuksista, järjestövalmentaja Johanna Heikkinen Kainuun sosiaali- ja terveysturvayhdistyksestä puolestaan esittelee Lähellä.fi-järjestötietopalvelua ja hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen kertoo kunnan hyte-työstä. Luvassa on myös keskustelua ja verkostoitumista. Inka Sihvola Kainuun Liikunnalta kertoo Digisti Sporttia Kainuuseen -hankkeesta ja liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen urheiluseurojen toiminta-avustuksista, kenttävuorojen hakemisesta sekä Harrastamisen Suomen mallista.
Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan 21.3.2023 mennessä Webropol -lomakkeella.
Lisätietoa:
Sotkamon kunnan hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen p. 040 680 6711, etunimi.sukunimi(at)sotkamo.fi
Sotkamon kunnan liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen p. 044 750 2121, etunimi.sukunimi(at)sotkamo.fi
Järjestövalmentaja Johanna Heikkinen, p. 044 020 5110, etunimi.sukunimi(at)kainuunsotuyhdistys.fi
Digisti Sporttia Kainuussa -hankkeen projektipäällikkö Inka Sihvola p. 044 532 5929 etunimi.sukunimi(at)kainuunliikunta.fi