Miljoona roskapussia -kampanjalogo.

Miljoona roskapussia -kampanja

Sotkamon kunta on jo vuosia järjestänyt ja tukenut erilaisia kevätsiivous-kampanjoita kunnan alueella. Tänä vuonna Sotkamossa toteutetaan laajempi roskienkeruutempaus osana Miljoona roskapussia -kampanjaa. Valtakunnalliselle kampanjalle on avattu oma kampanjasivusto Ylen verkkosivuille osoitteeseen yle.fi/miljoonaroskapussia. Kuntalaisia, yksityistalouksia, yrityksiä ja yhteisöjä pyydetään kirjaamaan kerätyt roskapussimäärät reaaliaikaisesti Sotkamon kunnan kohdalle kampanjasivulle. Laskuri avautuu kampanjan alettua 13.4.2023.

Roskapihtejä voi lainata kirjastosta kirjastokortilla, joka tapahtuu yläkerran asiakaspalvelupisteestä asiakaspalveluaikoina. Roskapihtien laina-aika on kaksi viikkoa. Kirjastosta saat myös kertakäyttöhanskoja ja roskapusseja roskien keräämistä varten.

Kampanjan aikana on mahdollista tuoda kerättyjä roskapusseja myös kunnan virastotalon pyöräkatoksen päädyssä oleviin roskasäiliöihin. Kylien tai muiden yhteisöjen järjestämien roskienkeruutempausten roskapussien noudon voi kunta järjestää sovitusti.