
Omatoiminen varautuminen
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa.
Jokaisessa kodissa on hyvä miettiä etukäteen esimerkiksi:
- Millaisia vaaratilanteita omassa kodissa saattaa kohdata?
- Miten vaaratilanteita voisi ehkäistä?
- Miten poistua kotoa esimerkiksi tulipalossa?
- Osaanko antaa tarvittaessa ensiapua?
- Miten kodin saa lämmitettyä pitkän sähkökatkon aikana?
Kotivara
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Sähkökatkon pitkittyessä kunnan sähköisen viestinnän varmuutta ei pystytä turvaamaan. Tällaisessa tilanteessa kriisiviestintää siirtyy valtakunnalliseksi radioviestinnäksi. Tämän vuoksi on tärkeää, että jokaisesta kotitaloudesta löytyy paristokäyttöinen radio ja varaparistoja.
Jokaisesta kodista tulisi löytyä aina
- Kynttilöitä ja tulitikkuja
- Taskulamppu ja paristoja
- Paristolla toimiva radio ja paristoja
- Kannellisia vesiastioita, joilla voi noutaa vettä