Mörriäiset 4 v.

Mörriäiset on 4 -vuotiaiden lasten ryhmä.

Varhaiskasvattajina huolehdimme, että leikille on riittävästi aikaa ja tilaa päivittäin. Aikuinen on tukemassa, kehittämässä ja havainnoimassa lasten leikkiä, pyrimme tekemään leikkiympäristön houkuttelevaksi.

Hyödynnämme ryhmä- ja pienryhmätoiminnassa lapsen vahvuuksia sekä harjoiteltavia asioita. Yhteiset sopimukset ja niiden noudattaminen tuovat turvallisuuden tunnetta kaikille. Toiminnassamme korostamme kiireettömyyttä, viihtyvyyttä, turvallisuutta ja hellyyttä. Lapset saavat yhteisten kokemusten kautta tutkia, oivaltaa ja oppia uutta myönteisessä ja kannustavassa ilmapiirissä.

Lapsia aurinkoisessa metsässä, etualalla pehmojänis.

Mörriäiset

  • toimivat taitavasti yhdessä koko ryhmänä, pienryhmissä, yksilöllisissä tehtävissä
  • ovat rohkeita monissa eri asioissa
  • innostuvat leikkimään ja liikkumaan luonnossa, metsässä, jumppasalissa, Vuokatin urheilutalolla
  • nauttivat musiikista jokainen omalla tavallaan
  • harjoittelevat monipuolisesti käyttämään erilaisia välineitä, ruokailuvälineistä BeeBoteihin ja kaikkea siltä väliltä
  • harjoittelevat odottamaan vuoroaan, kulkemaan jonossa ja olemaan ystävällisiä toisiaan kohtaan
Kädet yhdessä päällekkäin, taustalla värikkäitä leikkipalikoita.

Yhteistyö ja vuorovaikutus huoltajien kanssa

  • toiminnasta tiedottaminen
  • lapsen päivän tapahtumista tiedottaminen
  • varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelu ja -arviointikeskustelu
  • tarvittavat tuen suunnittelu-, toteutus- ja arviointipalaverit
  • muu sähköisten viestintäkanavien kautta tapahtuva tiedottaminen

 

Pyrimme dokumentoinnin avulla nostamaan esiin lapsen kiinnostuksen kohteet, vahvuudet, näkökulman ja tarpeet sekä tuomaan vanhemmille esiin, mitä lapsen arjessa tapahtuu. Kokoamme lapsen digitaalista kasvunkansiota koko toimintakauden ajalta.

Varhaiskasvatuksen opettaja Heikkinen Anniina, Pehkonen Terhi
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Klemetti Tuija, Kyllönen Ninni, Rimpiläinen Jenni
Päiväkotiapulainen Kemppainen Satu