Aurinkoeskarit 5 – 6 v.

Aurinkoeskarit on 21-paikkainen eskari-viskariryhmä, joka on mukana valtakunnallisessa 2-vuotisessa esiopetuskokeilussa.

Kokeiluun osallistuvien eskareiden lisäksi ryhmässämme on yksivuotisia eskareita sekä viskareita. Aiempien vuosien hyvien kokemusten kautta jatkoimme viisi- ja kuusivuotiaiden yhteiseloa ryhmässämme tänäkin vuonna. Toimimme suurimmaksi osaksi oman ikäisten lasten ryhmissä, säännöllisesti ryhmiä sujuvasti sekoittaen. Tämä mahdollistaa eskari- ja viskaritoiminnan sujumisen ja myös kaikkien lasten ryhmäytymisen Aurinkoeskareiksi.

Aurinkoeskareiden toiminnan lähtökohtana, varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien lisäksi, ovat lasten vahvuudet, mielenkiinnon kohteet ja tarpeet. Yhteistyössä huoltajien kanssa edistämme lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistamme lasten sosiaalisia taitoja ja itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemuksien kautta.

Aurinkoeskareilla ajatellaan, että ”rajat ovat rakkautta”!

Selkeät rajat, oppimisympäristön ja käytäntöjen tarpeenmukainen muokkaaminen sekä aikuisten kannustus auttavat lapsia omaan ajatteluun, joka helpottaa omatoimisuuteen oppimista.

Lapsi roikkuu kiipeilytelineessä pää alaspäin.

Aurinkoeskareiden päiväjärjestys

  • 6.00 – 7.00 tulevat lapset aloittavat päivän Vanamoilla
  • 7.00 – 8.00  leikit jatkuvat Isokarhujen ja Kultapiiskujen kanssa Aurinkoeskareilla
  • 8.05 aamupala, jonka jälkeen pelailua, leikkiä, kädentaitoja jne.

Esiopetusaika 9.00 – 13.00

  • 9.00 eskari alkaa aamupiirillä, myös viskarit kokoontuvat omalle aamupiirille
  • 9.30 – 11.30 toiminta-aika
  • 11.00 – 12.00 lounas (vuoroviikoin 11.00 tai 11.30)
  • 12.30 valmistaudutaan lähtemään päivälevolle, taksille tai kotiin
  • 13.00 esiopetusaika päättyy
Kaksi lasta leikkii dinosauruksella lumessa.

Esiopetuksen jälkeen

  • 12.45 – 14.00 päivälepoaika, ensimmäiset heräilevät n. 13.30
  • 14.00 välipala
  • 14.15 alkaen pelailua, leikkiä, kädentaitoja, liikuntaa jumppasalissa, ulkoilua jne.
  • 17.30 päiväkoti menee kiinni
Wilma-sovelluksen kuvake

Wilma

Wilman kautta huoltajat viestivät esiopetuksen opettajien kanssa ja lukevat esiopetuksen tiedotteita.

Syyslukukausi
ma 21.8.2023 – pe 22.12.2023
Syysloma 16.10. – 22.10.2023
Itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023
Joululoma 23.12.2023 – 7.1.2024
Kevätlukukausi
ma 8.1.2024 – pe 31.5.2024
Talviloma 4.3. – 10.3.2024
Pääsiäinen 29.3. – 1.4.2024
Vappu ke 1.5.2024
Helatorstai 9.5.2024

Syyslukukausi
ma 19.8.2024 – pe 20.12.2024
Syysloma 14.10. – 20.10.2024
Itsenäisyyspäivä pe 6.12.2024
Joululoma 23.12.2024 – 6.1.2025
Kevätlukukausi
ti 7.1.2025 – pe 30.5.2025
Talviloma 3.3. – 9.3.2025
Pääsiäinen 18.4. – 21.4.2025
Vappu to 1.5.2025
Vapaapäivä pe 2.5.2025
(Helatorstai 29.5.2025)

Aurinkoeskarit

Tiilikankaan päiväkoti

Tiilikankaan päiväkoti

Kaikkien ryhmien yhteinen päivystysnumero klo 16.30 – 17.30

Tiilikankaan päiväkoti

Varhaiskasvatuksen opettaja/esiopettaja Heikkinen Johanna
Varhaiskasvatuksen opettaja
Sirviö Henna
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Juntunen Sirpa, Pentikäinen Mira
Ryhmäavustaja Kettunen Pirjo