Olemme mukana Lasten oikeuksien viikossa

Lapsen oikeuksien viikko Sotkamossa

Sotkamo lapsiystävällisenä kuntana on sitoutunut edistämään lasten oikeuksia joka päivä. Lapsen oikeuksien viikolla 17.-23.11.2025 tehdään näkyväksi lasten oikeutta tulla kuulluksi ja osallistua. Viikon suunnittelussa lapsilla on ollut erityinen rooli: he ovat päässeet vaikuttamaan arjen valintoihin ja kokeilemaan muun muassa uusia oppimisen tapoja.

Varhaiskasvatus – lasten ideat ja osallisuus arjessa

Sotkamon päiväkodeissa lasten oikeudet näkyvät viikon aikana toiminnan keskiössä. Kaikissa yksiköissä lapset saavat vaikuttaa arjen sisältöihin, ja ovat esimerkiksi äänestäneet kahdelle aterialle toiveruokia. Lasten oikeuksiin tutustutaan leikin, keskustelun ja yhteisten toimintojen kautta.

Päiväkodeissa Lapsen oikeuksien viikkoon on tuotu elementtejä, jotka ovat rakentuneet lasten toiveiden ympärille vahvistaen kuulluksi tulemista: lapset suunnittelevat esimerkiksi leikkipisteitä ja toivemuskarin ja -leikkejä. Lasten oikeuksien viikon aikana päiväkodeissa on muun muassa oman esityksen päiviä, väriviikko, Tiilikankaalla Sanna Diukmanin KOPS (Kulttuuriopetussuunnitelma) työpaja ”Väri ja valo” ja esikoululaisten omia teemapäiviä. Kontinjoella järjestetään esimerkiksi avoimet ovet sekä ryhmät vierailevat ja leikkivät toistensa ryhmissä.

Perusopetus – osallisuutta, uudenlaisia oppimisen tapoja ja yhteisöllisyyttä

Sotkamon alakouluissa Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään yhteisten teemojen ja lasten aktiivisen osallistumisen kautta. Koulut korostavat yhdenvertaisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia ja oppimisen iloa. Oppilaat pääsevät suunnittelemaan koulupäivän sisältöjä, toimimaan välillä opettajina ja kokeilemaan tapoja, joilla omat ideat voivat muuttaa arkea. Viikon toimilla tehdään tutuksi lapsen oikeuksia sekä heidän oikeuttaan tulla kuulluksi ja osallistua.

Jokainen koulu rakentaa viikon sisällön omista vahvuuksistaan ja oppilaiden ideoista käsin. Seuraavat esimerkit kuvaavat siitä työstä, jota kouluissa tehdään lasten oikeuksien edistämiseksi. Salmelan koulussa oppilaat suunnittelevat osan koulupäivästä ja kokeilevat uusia oppimisen tapoja, kuten QR-koodisuunnistusta ja sarjakuvatehtäviä. Naapurinvaaran koululla tutustutaan tarkemmin lapsen oikeuksiin ja lapset tekevät laulun, joka esitetään yhdessä. Pohjavaaralla oppilaat pääsevät muun muassa kokeilemaan opettamista. Leivolassa viikko huipentuu lipunnostoon ja oppilaskunnan itse valmistelemaan puheenvuoroon lasten oikeuksista. Vuokatissa oppimisen oikeus näkyy monialaisissa oppimispajoissa, joissa tutkitaan motorisia, musiikillisia, toiminnallisia, visuaalisia ja teknologiavälitteisiä oppimistapoja. Tenetin yläkoulussa nuoret tuottavat sisältöjä infotauluille ja toteuttavat päivänavauksen lasten oikeuksista.

Aamu- ja iltapäivätoiminta – toiveiden mukaista tekemistä

Aamu- ja iltapäiväkerhoissa lapset ovat saaneet kirjata toiveitaan näkyville. Lasten ideoissa näkyy mielikuvitus ja arjen ilo salahuoneista kauneushetkiin ja leikkivinkeistä pieniin arjen unelmiin. Viikon teemoja käsitellään mm. keskustelujen ja yhteisen tekemisen kautta.

Nuorisotyö – nuoret pohtivat oikeuksiaan yhdessä

Nuorisotyö järjestää Tenetin koululla Lapsen oikeuksien päivänä siestan aikaan nuorille visailun, jossa käsitellään lasten oikeuksia. Viikon päätteeksi Asema 13:ssa pidetään Lasten oikeuksien viikon yökahvila, jossa ovet ovat avoinna klo 15–23.

Lastenpäivä 20.11. klo 16-19

Jo viidettä kertaa Sotkamon kunnan vapaa-aikapalvelut järjestävät yhteistyökumppaneiden kanssa lastenpäivän, joka kokoaa lapset ja perheet yhteen leikin, yhdessäolon ja lasten oikeuksien äärelle. Tapahtuma tukee viikon kokonaisteemaa: jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi.

Lapsen oikeudet ja niiden edistäminen näkyy kaikilla toimialoilla

Lapsen oikeudet näkyvät koko kunnan toiminnassa. Viikon teema on näkyvillä mm. työllisyyspalveluissa ja kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä. Tekninen toimiala kuulee lasten ideoita herkällä korvalla sekä kehittää lasten ja nuorten leikki- ja liikuntaympäristöjä. Ateriapalvelut toteuttavat päiväkotien toiveruokia lapsen oikeuksien viikolla.

Ajankohtaista

Sotkamon lastenpäivää juhlitaan lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20.11.2025 

Sotkamon kunnan vapaa-aikapalvelujen ja yhteistyökumppaneiden järjestämää Sotkamon lastenpäivää juhlitaan tänä vuonna jo v…

Yhdessä eteenpäin – lasten oikeudet näkyviksi arjessa

Kesän jälkeen työ lasten oikeuksien edistämiseksi on jatkunut Sotkamossa aktiivisesti ja innostuneesti. Uusi toimintakausi…

Lapsiystävällinen kunta -luento 23.9. klo 17-20

Mitä ovat lasten oikeudet ja miten ne näkyvät ne Sotkamon kunnan arjessa? Entä miten Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa…

Oppimisen tuen uudistuksesta yhteinen vanhempainilta 2.9. klo 17.00-18.30

Opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman perusopetuslain muutoksen seurauksena oppimisen tuki uudistuu esi- ja peruso…