Pohjavaara

Pohjavaaran kylä sijaitsee Nuasjärven rannalla Sotkamon pohjoispuolella. Kylälle on hyvät julkiset kulkuyhteydet linja-autolla. Kylältä löytyy laajakaista, mikä mahdollistaa vaivattomasti etätyöt ja opiskelun.
Kyläkeskuksena voidaan pitää kyläkoulua. Pohjavaaran alakoululla on opetusta eskarista kuutosluokkaan saakka. Pienimmille kyläläisille löytyy myös yksityinen perhepäivähoitaja. Iltapäiväkerho ja erilaiset liikunta -kerhot toimivat koulun tiloissa. Koulun ympärille levittäytyy useampi harrastemahdollisuus. Talvella pihassa voi luistella ja hiihtää valaistulla ladulla. Latuja löytyy kylästä jopa 30 km ja niitä on järvimaisemista metsän rauhaan. Koulun ympärille on rakennettu lähiliikunta-alue ja monikäyttöinen hiekkapohjainen kenttä.

Nuaskylän syke

Kylällä toimiva Nuaskylän Nuorisoseura on vanhin Nuaskylän yhteisöllisyyttä pystyssä pitävistä seuroista. Kohta 120 vuotta toimineella seuralla on vuosikymmenten perinteet juhannusiltamien ja muiden lavatanssien järjestämisestä sekä seurantalon ylläpito monenlaisten kokoontumisten tukikohtana. Kylällä toimii myös Nuaskylän Maaseutuseura ry, joka on Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistys. Yhdistys järjestää mm. tarina- ja käsityöiltoja jäsentensä kodeissa. Pohjavaaran Sisu urheiluseurana ylläpitää kylän liikuntatoimintaa myös omalta osaltaan. Lisää kylän toiminnasta Pohjavaaran Seutu ry:n Facebook -sivuilta.

Kylältä on kyläläisten yhteiskäyttöön rakennettu laavu ja ranta-alue, joista huolen pitää kyläyhteisö. Uimassa voi käydä jokamiehen oikeuksilla. Iivonperällä ihaillaan upeita vaaramaisemia ja tähystetään lintutornista veden äärellä. Iivonperä on taivaallinen poukama, missä lämpimänä kesä päivänä aika pysähtyy. Ennen vanhaan Iivonperästä on lähtenyt kylän maidot veneellä Kajaaniin samoin kuin rannalta on lähdetty tukkia uittamaan Kajaani Oy:lle (puhekielessä Kajaani yhtiö).

Kylä on osa Nuasjärven rantaan keskittynyttä Nuaskylää, jossa ulkoilumaastot tarjoavat rentouttavia hiekkaharjumaisemia. Näissä maisemissa voi nousta katselemaan Korvanvaaralle, missä vaaran ympäriltä löytyy tervahautoja ja pyyntikuoppiaRupukkavaaralta maisemat ovat nähtävissä 360 astetta. Ympäristö on kaunista perinnemaisemaa; vanhaa hakamaata ja niittyjä. 

Etäisyydet:

  • Sotkamon keskustaan 20 min
  • Vuokatti 15min
  • Kajaani 20 min
Pohjavaaran koulu
Pohjavaaran koulu
Pohjavaaran koulu
Pohjavaaran koulu
Kylän perinnemaisemaa
Kylän perinnemaisemaa
Iivonperä
Iivonperä
Päivärinteen nuorisoseurantalo
Päivärinteen nuorisoseurantalo