Sotkamossa vapaa-aika rakentuu niistä lukemattomista arjen hyvinvoinnin mahdollisuuksista, joita monipuolinen ja elävä kuntamme tarjoaa. Kunnan tuottamista palveluista löytyy varmasti kaikille jotain.
Lapsiystävällisessä Sotkamossa huolehditaan siitä, että lapsille ja nuorille on omaa kohdennettua tekemistä ja turvallisia aikuisia ympärillä myös vapaa-ajalla kodin lisäksi. Osallisuustyö varmistaa, että lasten ja nuorten ääni tulee kuulluksi toiminnan suunnittelussa.
Sivistystä, musiikkia ja taidetta löytyy niin luonnosta kuin rakennetuista ympäristöistä Sotkamossa. Tori, Missio Galleria, Aatos ja monet monet muut tapahtuma-areenat ja -stadionit toimivat sotkamolaisten elämysten näyttämönä. Sotkamon ja Vuokatin huikea luonto itsessään toimii myös näyttämönä monille tapahtumille.
Sotkamon kunnan tapahtumien kirjo ja monipuolisuus ilahduttavat ja viihdyttävät niin kuntalaisen arkea kuin lomalaisen rentoutumista. Vahva urheilukulttuuri tuo rikkaan ja monipuolisen tapahtumatarjonnan myös liikunnan ystäville. Sotkamon ja Vuokatin huippu-urheilun kehto luo alueelle kilpaurheilutapahtumia, jossa ovat edustettuina useat lajit kuten superpesis ja hiihto.
Uusi kirjasto valmistuu vuoden 2024 aikana samaan rakennukseen lukion uudisosan kanssa. Lukio-kirjasto rakennuksen rakentaminen aloitettiin keväällä 2023.
Uusi lukio-kirjasto rakennus tulee palvelemaan paikallista yhteisöä tarjoamalla modernit ja monipuoliset tilat muun muassa opiskeluun ja kirjastopalveluiden toteuttamiseen.
Vuokatti on Suomen monipuolisin, koko vuoden aktiivisesti toimiva keskus, joka tarjoaa upean valikoiman matkailupalveluita. Alueen erinomaiset harrastusmahdollisuudet, vaihtelevat maastot sekä helppo saavutettavuus ovat tehneet Vuokatista etenkin perheiden ja liikunnallisten matkailijoiden suosikin.
Vuokatin mahdollisuudet ovat osa sotkamolaista arkea ympäri vuoden. Meillä sanotaankin, että ollaan #sotkamolomalla365.
Hiukan elämysvalot syttyvät joka ilta hämärän laskeuduttua ja niiden syttymisen tietää katuvaloista. Kun katuvalot syttyvät, syttyvät samalla myös Hiukan elämysvalot. Samoin aamulla elämysvalot sammuvat samaan aikaan katuvalojen kanssa.
Lauantaisin elämysvaloshow käynnistyy klo 18 ja näkyy joka tasatunti puoleen yöhön saakka.
Miten kävellen ja pyöräillen liikkumisesta saataisiin sujuvampaa ja ympäristöstä houkuttelevampaa? Mitkä ovat mielestäsi t...
Reflektor Sotkamo on pääsymaksuton ja kaikille avoin valo-, video- ja äänitaidefestivaali. Torstaista sunnuntaihin 17.-20....
Break Sokos Hotel Vuokatti DiscGolfPark on pelikunnossa.
Sotkamon kunnan avantouintipaikka on ollut erityisen suosittu talviuinnin harrastajien keskuudessa. Kunta on aktiivisesti ...