Havainnekuva Tenetin tulevasta yläkoulusta.

Uusi Tenetin yläkoulu

Näillä sivuilla kerromme Tenetin koulun rakennushankkeesta ja sen edistymisestä. Uuden yläkoulun rakennustyöt alkoivat keväällä 2023. Lokakuussa 2023 rakennuksen betonirunko on pystytetty ja sääsuojauksen alla päästään tekemään jatkotoimenpiteitä. Uusi rakennus on määrä ottaa käyttöön koulutyön alkaessa elokuussa 2024.

Uusi Tenetin yläkoulu tulee olemaan uuden ajan oppimisympäristö, joka on suunniteltu huolella ja innovatiivisesti. Hankkeen laajuus on vaikuttavat 6904 kem2, tarjoten tilaa monipuoliselle oppimiselle. Koulun suunnittelussa on huomioitu noin 380 päiväkäyttäjää, ja iltaisin sekä viikonloppuisin tiloja hyödyntävät muun muassa kansalaisopisto ja erilaiset järjestöt.

Kouluun rakentuu iso liikuntasali, joka mahdollistaa koulujen monipuoliset liikuntatunnit, mutta myös erilaisten tapahtumien järjestämisen. Hankkeen keskeisenä lähtökohtana on ollut elinkaarikustannusten optimointi, mikä näkyy muun muassa tarkoin valituissa materiaaleissa. Suunnittelussa on myös kiinnitetty erityistä huomiota muuntojoustavuuteen – tiloissa on siirtoseiniä, jotka mahdollistavat tilojen joustavan yhdistämisen tarpeiden mukaan. Energiatehokkuus on yksi keskeisistä lähtökohdista uuden koulurakennuksen rakentamisessa, joka varmistetaan esimerkiksi vesikatolle sijoittuvalla omalla aurinkosähkövoimalalla.

Tenetin koulun rakennustyömaan pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Halonen Oy, lämpö-, vesi- ja viemäritöiden sekä ilmanvaihtourakoitsijana on Kainuun LVI1 Oy, sähköurakoitsijana Sähkötoimisto Murtola Oy ja automaatiourakoitsijana Tujuco Oy.

Helenius Harri

Tekninen johtaja, kunnan työsuojelupäällikkö

Kunnan työsuojelupäällikkö

Ajankohtaista

Kuulumisia Tenetin uuden yläkoulun rakennustyömaalta, osa 7

Työmaan vastaava työjohtaja Petri Järvelä Rakennusliike Halonen Oy:stä kertoo ajankohtaisia kuulumisia työmaan edistymises…

Tenetin uusi yläkoulu harjakaiskorkeudessa

Sotkamon kunnan uusi yläkoulu Tenettiin on saavuttanut merkittävän virstanpylvään, kun tänään vietettiin sen virallisia ha…

Sukkasuhinat! -Neulo sinäkin villasukkia uuteen kengättömään yläkouluun

Uusi Tenetin yläkoulu valmistuu Tenetin virran varrelle hurjaa vauhtia. Uudesta koulusta tulee kengätön. Haastamme kaikki …

Kuulumisia Tenetin uuden yläkoulun rakennustyömaalta

Aluepäällikkö Jussi Mertanen Raksystems Insinööritoimisto Oy:stä kertoo kosteuden ja puhtauden hallinnasta sekä sen merkit…