Vanha Vuokatti

Vanhan Vuokatin alue sijaitsee Jormasjärven ja Kiantajärven vesistöjen välissä. Alue koostuu Rekivaarasta, Ohravaarasta, Teerivaarasta ja Juurikkalahdesta.

Nykyään kylän yksi kokoontumispaikoista on Jukola (Ohravaarantie 25), joka rakennettiin Maalaisliiton Vuokatin paikallisosaston toimesta vuonna 1931. Tällä hetkellä Jukola on metsästysseuran hallinnassa. Kohdetta vuokrataan esimerkiksi juhlien pitopaikaksi.

Juurikkalahden kyläyhdistyksen ylläpitämät uimaranta, laavu ja kota löytyvät Nurmestien (104C) varresta. Esteetöntä kotaa voi vuokrata Juurikkalahden kyläyhdistykseltä. Uimarannalla järjestetään monenlaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi juhannusaaton kokko, jonka äärelle kokoontuu niin oma kuin naapurikylänkin asukkaat keskikesän juhlaan. Lisää kyläyhdistyksestä FB Juurikkalahden Seutu Ry.

Seutua luonnehtii kaksi suurta vesistöä, Jormasjärvi ja KiantajärviJuurikkalahden poukaman ympäristö houkuttelee kalastajat runsaskalaisen vesistön äärelle. Kesän tullen kesäasukkaat saapuvat kesämökeille nauttimaan upeista vaaramaisemista ja kirkkaista vesistä. Tarinan mukaan Juurikkalahden vesistöstä on löydetty kivi, jonka on arveltu olevan lappalaisten vanha uhrikivi ns. seita. Kivestä voit nähdä ihmisen kasvot, jos auringon säteet heijastuvat kiveen suotuisasti.

Juurikkalahden alueella mutkittelee UKK -ulkoilureitistö. Reitistöllä on mielenkiintoista ihailla vanhaa saamelaisten ja lappalaisten perintömaisemaa. Vaarankylän helppo ulkoilureitti kulkee Vuokatista Ohravaaran, Rekivaaran ja Vaarankylän kautta takaisin Vuokattiin. Rönkön laavu palvelee ”Vaarankylän helppo” ja ”UKK-reitin” varrella. Talvella valaistu latu kulkee Heikkilän kautta Rekivaaraan. Haastetta janoavien kannattaa suunnata Porttimäen kautta vaativampaa ulkoilureittiä pitkin Heikkilään. Siinä missä latupohjalla on miellyttävää vaeltaa syksyisin, toimivat latureitistöt maastopyöräilyyn. Kartastot löydät Outdoor activen sivuilta.

Kuuleman mukaan Juurikkalahdessa Kiantaperän koulun paikkeilla sijaitsee vanhan kauppapaikan muistomerkki, tarkemmin kosken rantamailla. Merkki on toistaiseksi säilynyt löytämättömänä, joten aarteen etsintä jatkuu ja odottaa löytäjäänsä.

Etäisyydet Juurikkalahdesta:

  • Sotkamon keskustaan 15min​
  • Kajaaniin 45min
Porttivaara.
Porttivaara.
Laavu Juurikkalahden uimarannalla.
Laavu Juurikkalahden uimarannalla.
Juhannuskokko​ Juurikkalahdessa.
Juhannuskokko​ Juurikkalahdessa.