Juoksijoita.

Hupi & Hiki -hanke tarjoaa uusia matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia

Sotkamon kunta on saanut valtionavustusta opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustuksesta Harrastamisen Suomen mallin liikuntaharrastamisesta polku seuratoimintaan.

Avustuksella käynnistetään ensi lukuvuonna Hupi & Hiki -hanke. Hupi & Hiki -hankkeen tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille uusia, ei-kilpailullisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia, erityisesti heille, jotka eivät vielä ole mukana seuratoiminnassa tai ovat lopettaneet harrastamisen. Hanke tukee matalan kynnyksen harrastustoiminnan kehittämistä ja juurruttamista pysyväksi osaksi seurojen harrastustarjontaa.

Hupi & Hiki -hanke toteutetaan lukuvuoden 2025–2026 aikana (4.8.2025–30.5.2026) ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat 39 351,92 euroa, josta valtionavustuksen osuus on 31 400 euroa (80 %) ja loppurahoitus katetaan Sotkamon kunnan omarahoituksella.

Hankkeessa:

  • Perustetaan uusia harrastusryhmiä
  • Kehitetään harrastustoiminnan viestintää
  • Koulutetaan paikallisia seuratoimijoita.
  • Vahvistetaan yhteistyötä liikuntaseurojen, koulujen ja kunnan muiden toimijoiden välillä

Hankkeen uudet ryhmätoiminnot toteutetaan yhteistyössä Vuokatti Team Sportin, Sotkamon Jymy-Pesiksen ja Kajaani Gymnasticsin kanssa, jotka ovat sitoutuneet toteuttamaan uusia ryhmätoimintoja. Ensi lukuvuonna hankkeen avulla järjestetään erilaisia höntsäpeli- ja freegym -ryhmä sekä Liikkuvat Juniorit kerhoja Vuokatin Superparkissa.

Hupi & Hiki -hanke on osa valtakunnallista Harrastamisen Suomen mallin liikuntaharrastamisesta polku seuratoimintaan -kokonaisuutta.  Avustuksen avulla toimeenpannaan hallitusohjelman mukaista liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollista Suomi liikkeelle-ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Avustuksella tuetaan hankkeita, joissa kehitetään lapsen tai nuoren liikuntaharrastamisen polkua eteenpäin koulupäivän yhteydessä tapahtuvasta harrastamisesta (Harrastamisen Suomen malli HSM). Kohderyhmänä on perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilaat.

Ryhmiin ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen Hupi & Hiki harrastusryhmiin on avoinna 4.-20.8.2025. Ryhmät sisältävät useampia jaksoja. Voit hakea paikkaa yhdelle, useammalle tai vaikka kaikille jaksoille. Käytössämme on hakulomake, jonka kautta haetaan paikkaa ryhmästä. Hakulomake avautuu alla olevasta painikkeesta. Ensisijaisesti ryhmiin valitaan ne lapset ja nuoret, joilla ei vielä ole liikuntaharrastusta tai he eivät vielä ole mukana seuran toiminnassa.

Lisätietoja

Ajankohtaista

Rosalie-musiikkinäytelmä, Peltokurki ja Veikko Ahvenainen Sotkamossa

Sotkamon lukio-kirjaston tapahtuma-aukiolle saapuu huhtikuussa useita esityksiä. Maarit Peltomaa ja Tatu Siivonen esittävä…

Kansalaisopiston kevättapahtumat tulevat!

Sotkamon kansalaisopiston musiikki- ja tanssikurssien opiskelijat esiintyvät yleisölle useissa eri tapahtumissa kevään aik…

Let’s Vits Again -viihdekonsertti on siirretty pidettäväksi lukion juhlasalissa – lippuja saatavilla myös ovelta

Suuren ennakkokysynnän vuoksi Mikko Töyssyn ja Mikael Konttisen Let's Vits Again -viihdekonsertti on siirretty pidettäväks…

Veikko Ahvenaisen odotettu konsertti Sotkamossa lauantaina 18.4.

Konsertissa esiintyvät Veikko Ahvenainen ja hänen ruotsalainen puolisonsa, harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund. …