Kirjastoauto Iso Karhu pysäköitynä lastauskatoksessa.

Päätös Sotkamon kirjastoauton nimestä 

Sotkamon kirjasto järjesti syys-lokakuun vaihteessa kyselyn koskien uuden kirjastoauton nimeämistä ja pyysi samalla myös palautetta kirjastoautotoiminnasta.

Kirjasto kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita ja palautetta antaneita. Kaikki palautteet on luettu, ja niihin reagoidaan mahdollisuuksien mukaan.  

Sekä kirjastoauton uudelleen nimeäminen että alkuperäisen nimen säilyttäminen saivat kannatusta. Nimiehdotuksia tulikin mukavasti. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tultiin kuitenkin siihen päätökseen, että kirjastoauton nimeä ei vaihdeta. Kirjastoauton alkuperäinen nimi, Iso Karhu, sopii sen ulkoasuun. Kustannussyistä autoa ei maalauteta uudelleen.  

Kirjastoauton kokoelman järjestely ja auton käyttöönotto jatkuvat vielä loppuviikon ajan. Iso Karhu lähtee reitille aikataulun mukaisesti maanantaina 3.11. Kirjastoauton voimassa oleva aikataulu löytyy sen kotisivulta.

Ajankohtaista

Kirjaston lukupiirin ohjelma keväällä 2026

Lukupiiri jatkuu keväällä 6.5. saakka, jonka jälkeen jäädään kesätauolle.

Kirjaston aukioloajat pääsiäisen aikaan

Arkipäiviin osuvat pyhät vaikuttavat kirjaston palveluaikoihin.

Kirjastoauto palaa liikenteeseen maanantaina 9.3.

Kirjastoauto Iso Karhu jatkaa liikennöintiä aikataulun mukaisesti.

Kainet-kirjastoille uusi kirjastokortti ja logo, verkkomaksaminen on käytössä

Kainuun Kainet-kirjastoille on suunniteltu uusi yhteinen kirjastokortti, logo sekä tiedotusilme.