Sotkamon kunnan vuoden 2025 kulttuuripalkinnot Pekka Partaselle ja Ari Westersundille
Sotkamon kunnan sivistystoimen lautakunta on päättänyt vuoden 2025 Sotkamon kulttuuripalkinnon saajat. Palkintojen saajat julkistettiin Kainuun Kirjamessuilla Sotkamossa 15.11.2025.
Sotkamon kulttuuripalkinnon myöntämisestä päättää Sotkamon sivistystoimen lautakunta vuosittain. Se on tunnustuspalkinto ja kokonaisuudessaan 1 000 € tai jokin muu summa, jonka lautakunta erikseen päättää ja myöntää stipendinä. Lautakunta voi päättää olla myöntämättä palkintoa tai myöntää sen useammalle. Palkinnon voi saada paikallinen henkilö, ryhmä, yhteisö, järjestö, seura tai projekti. Kuntalaiset, yhteisöt, yhdistykset ym. voivat ehdottaa palkinnon saajaa. Palkinnon myöntämisessä otetaan huomioon aktiivinen toiminta kulttuuritoiminnassa, merkittävä kulttuuriteko, kunnalle tuotettu positiivinen kulttuurinen julkisuus, saavutettu erinomainen taso kulttuurin alalla tai merkittävä tieteellinen tutkimus.
Vuoden 2025 kulttuuripalkinnon saajat
Sivistyslautakunta on päättänyt myöntää vuonna 2025 kulttuuripalkinnon kahdelle henkilölle.
Pekka Partaselle myönnettiin 1000 euron arvoinen kulttuuripalkinto. Hän on toiminut Sotkamon Mieslaulajissa vuodesta 2013 alkaen. Laulun varajohtajana hän on toiminut vuodesta 2015 ja varsinaisena laulunjohtajana vuodesta 2019 alkaen, jossa tehtävässä
hän toimii edelleen. Lisäksi hän on vuodesta 2019 alkaen toiminut Vuokatti-kvartetin johtajana. Monipuolisesti musiikin parissa toimiva Pekka Partanen laulaa Sotkamon kamarikuorossa sekä soittaa pianoa Vaarojen Viulistit -kokoonpanossa.
Ari Westersundille myönnettiin 378 euron arvoinen kulttuuripalkinto. Hän on vaikuttanut pitkään tervakulttuurin parissa ja siten vahvistanut tervaperinteen ylläpitämistä. Hän on kokenut tervahautojen
polttaja, joista viimeisin syttyi elokuussa 2025. Hän on suorittanut tervaveneen vihkimisen sekä ollut mukana Oulun Soutajien lähtönäytöksessä. Hän on tehnyt merkittävää työtä siirtäessään tervaperinnettä
pojalleen Lotnikan vastuuta myöten. Ari Westersund hallitsee myös hirsirakentamisen sekä puun monipuolisen veiston.
Lisätietoja
Kasvatusjohtaja
Esiopetus, päivähoito, varhaiskasvatus, koulutoimisto, perhepäivähoito, palveluseteli
Ajankohtaista
Vesterinen Yhtyeineen konsertoi Sotkamossa kesällä!
Hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu Vesterinen Yhtyeineen saapuu esiintymään Sotkamon Terrafame Stadionille perjanta…
Osallistu yhteisölliseen valotapahtumaan Vuokatin rautatieaseman vesitornilla
Kunta kutsuu sinua tuomaan lyhtysi Vuokatin rautatieaseman vesitornille maanantaina 23.2. tai tiistaina 24.2. kello 15-17.
Kansalaisopisto kerää kansalaisopistoon liittyviä muistoja juhlavuoden musiikkinäytelmää varten
Sotkamon kansalaisopisto täyttää 60 vuotta vuoden 2026 aikana. Kerro muistosi Sotkamon kansalaisopiston 60-vuotisen taipal…
Oulu2026-tanssit ja Ramses II Sapsojärven jäällä 25.2.2026 klo 18
Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden Sotkamon avajaisia juhlitaan keskiviikkona 25.2.2026 klo 18 Hiukassa, Sotkamojärven jä…