IISI-hankkeessa toimintaa ikäihmisten hyvinvoinnin tueksi

IISI-hankkeen kevään ja kesän tapahtumat ja tilaisuudet

IISI-hanke on ikäihmisten sosiaalisen hyvinvoinnin tukemisen hanke, jonka toiminta on suunnattu yli 65-vuotiaille. Projektipäällikkö Marjo Kaipainen kannustaa kaikkia kohderyhmään kuuluvia kuntalaisia osallistumaan rohkeasti toimintaan!

Hankkeen tarkoituksena on kehittää uusia, matalan kynnyksen toimintamalleja ikäihmisille. Ryhmämuotoisissa kohtaamisissa ja toiminnallisissa pajoissa vahvistetaan mm. muistia, liikkumista ja sosiaalisia taitoja. Tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, hyvinvointia, osallisuutta ja digivalmiuksia sekä ehkäistä syrjäytymistä. IISI-hanke tarjoaa mahdollisuuksia osallistua, oppia uutta ja kohdata toisia ihmisiä. IISI-hankkeen kevät ja kesä on täynnä tapahtumia niin kylällä kuin kylilläkin.

Hankkeen tapahtumat

  • Ke 13.5. klo 10-12 IISI-ulkoilutapahtuma, Syntiniemi – Kierros esteettömällä ulkoilualueella ja yhteisöllistä tekemistä liikuntapalvelujen suunnittelemilla rasteilla. Palauttamalla yhteystietolomakkeen ja rastibingon osallistut arvontaan. Syntiniemen Saunalla kuullaan alueen historiasta sekä totta että tarinaa. Tiilikankaan päiväkodin lauluesitys sekä yhteislaulu tuovat iloa päivään. Diakoniatyöntekijät ovat paikalla keskustelemassa, ja yhteisvastuulippaat löytyvät heidän pisteeltään.
  • Ti 26.5. klo 10-11 Hiukan ulkokuntosali – Kansalaisopiston liikunnan suunnittelija-ohjaaja Annamari Luukkonen opastaa ulkokuntosalilaitteiden käytössä.
  • Ke 3.6. klo 10.30-11.15 Salmelan senioripuisto – Tutustutaan senioripuistoon ja jumpataan kansalaisopiston liikunnan suunnittelija-ohjaaja Annamari Luukkosen johdolla.
  • Ke 3.6. klo 11.15-12 Frisbeegolf, Salmelan senioripuisto – Heitellään frisbeetä ja tutustutaan Salmelan helppoon frisbeegolf rataan.
  • Ma-ke 8.-10.6. klo 10-11.30 Musapaja, lukio – Harjoitellaan matalan kynnyksen yhteissoittoa, lauletaan ja testataan monenlaisia soittimia. Aiempaa soittokokemusta ei tarvita.
  • Ke 17.6. klo 10.30-11.30 Tenetin koulun lähiliikunta-alue – Kansalaisopiston liikunnan suunnittelija-ohjaaja Annamari Luukkonen opastaa ulkokuntosalilaitteiden käytössä.
  • To 25.6. klo 10-12 Kaiken kansan Penkkilenkki – Lähtö kirjaston edestä. Tule mukaan rollaattorilla, kävelysauvojen kanssa tai ilman. Kävelysauvoja on myös lainattavissa. Kävellään porukalla rauhalliseen tahtiin. Välillä levähdetään penkeillä istuen. Penkkien yhteydessä on pientä ohjelmaa.

Digiopastus kirjastolla klo 12–13 , (joka kuun ensimmäinen tiistai)

  • 5.5. – Sähköposti
  • 2.6. – Kuvien varmuuskopiointi
  • 7.7. – E-aineistot
  • 4.8. – Apua Omasote-sovelluksen lataamiseen ja hyvinvointialueen digipalveluiden käyttöön – Niina Komulainen Kainuun hyvinvointialueelta
  • 1.9. – Tekoäly
  • 6.10. – Digihuijausten tunnistaminen
  • 3.11. – Pikakuvakkeet oikopolkuna
  • 1.12. – Älypuhelimen vinkit

Aseman olohuone, Asema 13, klo 11.30–13.30

  • Ke 15.4. MusaTupa – Lauletaan, soitetaan ja visaillaan, mukana kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Sanni Lehikoinen
  • Ke 29.4. Pihat puhtaaksi – Ekokympiltä jäteneuvontaa, Reetta Moilanen
  • Ke 6.5. Kalastuksen salat – Martoilta kalareseptejä mukaan
  • Ke 27.5. Miten varaudut kesään – Vieraana Sirpa Lipponen Kauneuspisteeltä
  • Pe 5.6. Kulttuuria diginä – Tutustutaan mm. Kansallismuseon virtuaalinäyttelyyn
  • To 11.6. DigiTupa
    • 112- ja SotkamoApp -sovellusten asennus, hätäyhteystiedot, älypuhelimen vinkkejä
    • klo 12.45 Apua Omasote-sovelluksen lataamiseen ja hyvinvointialueen digipalveluiden käyttöön – mukana Niina Komulainen ja Eija Kinnunen Kainuun hyvinvointialueelta
  • To 18.6., Ke 24.6., Ke 1.7. ja Ke 8.7.
    • Oleilua ja jutustelua, pelejä, laulua ym. mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä.
    • Ke 24.6. Luontoliikunnan välineistön testausta. Paralympiakomitea vuokraa liikunnan ja urheilun apuvälineitä kaikille ilman vamma-, diagnoosi- tai järjestörajoja. Välineet sopivat pääsääntöisesti itsenäisesti liikkuville, ja niitä löytyy sekä kesä- että talvikäyttöön. Tule tutustumaan ja kokeilemaan Vuokatin toimipisteen luontoliikunnan välineistöä. Paikalla Ira Liuski, Kainuun Liikunta ry.

Virtaa-tapahtumat – Asema 13

  • Ke 22.4. klo 12-14 Testaa taitosi – Toiminallisia esittelypisteitä
  • Ke 20.5. klo 9.30-11.30 Herää liikkumaan
  • Pe 12.6. klo 13-15 Nautitaan kesästä – Aatoksen takapiha, säävaraus

Diakoniapiiri klo 11-12.30 – seurakuntatalo

  • Ti 21.4. Muistelu ja virtuaalilasilasit – Lähetysseuran työhön maailmalla voi tutustua virtuaalilasien avulla. Virtuaalielämykset vievät sinut Namibian, Angolan, Tansanian ja Etiopian kulttuurien äärelle.

Kontinjoki klo 9.15-10.45

Päiväkodin monitoimitila, Kontinjoentie 6, 88620 Korholanmäki

  • Ma 20.4. Bingo
  • Ma 4.5. Porukkalenkki – Lähtö päiväkodin parkkipaikalta
  • Ma 18.5. Kierrätysneuvonta – Vieraana Ekokympiltä Reetta Moilanen
  • Pe 29.5. Porinat ja syksyn suunnittelu

Pohjavaaran koulu

Pohjavaarantie 155, 88490 Pohjavaara

  • To 16.4. klo 14-16 Liikutaan yhdessä, koulun sali – Liikutaan monipuolisesti liikuntaneuvoja Soile Mäkelän tahtiin
  • Ti 12.5. klo 13-15 Luontopolku, Naavapoluntie 1
  • Ke 10.6. klo 14-16 Pihapelit, koulun kenttä – Pelataan mölkkyä
  • Pe 3.7. klo 10-12 Heinämäen Taidepitkospuut – Kylätalo Heinis, Petäjävaarantie 11
    • Sakari Seppänen kertoo Taidepitkospuu-hankkeesta kyläyhdistyksen näkökulmasta

Sapsoperän kylätalo klo 10-12

Sapsoperäntie 107, 88600 Sotkamo

  • Pe 8.5. Tupavisa ja bingo – Tupavisan isäntänä Martti Huusko
  • To 4.6. Pihapelit ja asiaa liikunnasta – Mölkkyä ja frisbeegolfin heittelyä. Mukana liikuntaneuvoja Soile Mäkelä innostamassa kaikkia liikkumaan omalla tavallaan.

Juurikkalahti, Hyyvös-kota klo 10-12

Nurmestie 104 C, 88600 Sotkamo

  • Ti 19.5. Tupavisa ja bingo – Tupavisan isäntänä Martti Huusko
  • Ti 23.6. Pihapelit ja asiaa liikunnasta – Mukana liikuntaneuvoja Soile Mäkelä innostamassa kaikkia liikkumaan omalla tavallaan.

Soidinvaara, Lahdenranta klo 10-12

Sumsantie 75, 88600 Sotkamo

  • Ti 16.6. Älypuhelimen vinkit
  • Ti 30.6. Pihapelit asiaa liikunnasta – Mukana liikuntaneuvoja Soile Mäkelä innostamassa kaikkia liikkumaan omalla tavallaan. Lisäksi valmistamme ja nautimme yhdessä tuorepuuroa.
  • Ti 18.8. Yhteislaulua – Kansalaisopiston suunnittelijaopettaja Sanni Lehikoinen laulattaa.

Kylätalo Heinis

Petäjävaarantie 11, 88600 Sotkamo

  • Pe 19.6.senioritanssit peruttu, siirtyy syksyyn
  • Pe 3.7. klo 10-12 Taidepitkospuut – Sakari Seppänen kertoo Taidepitkospuu-hankkeesta kyläyhdistyksen näkökulmasta.

Tipasoja

  • To 2.7. Tipasojan Ulkoilupäivä, alkaen klo 10,  kokoontuminen osoitteessa Lontantie 20, 88600 Sotkamo. Kierretään n. 4 km pituinen luontopolku ja pysähdytään välillä pisteille, joita on yhteensä 12 kappaletta. Osalla pisteistä tehdään pieniä toiminallisia tehtäviä. Mukana on kaksi ohjaajaa. Ne, jotka haluavat kulkea koko reitin, lähtevät toisen ohjaajan mukaan ja toinen ohjaaja johdattaa lyhyemmälle reitille. Ota vesipullo mukaan. Luotopolun jälkeen menemme Pungankosken liikuntaesteettömälle kodalla Kotalahdentie 2, jossa pientä purtavaa. Huonon sään sattuessa pidämme tuolijumpan kylätalo Tipsakassa Tipasojantie 71.
  • To 13.8. Oikeusaputoimiston asiatuntija paikalla klo 13-15. Tipasoja, Tipsakka, Tipasojantie 71, 88600 Sotkamo. Kainuun oikeusaputoimiston asianajaja, johtava julkinen oikeusavustaja Anssi Kyllönen on paikalla kertomassa edunvalvontavaltuutuksista ja suomi.fi-valtuuksista. Aiheina ovat myös testamentit, perintöverotus sekä muut vanhuuteen liittyvät asiakirjat.

Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille hankkeen kohderyhmään kuuluville. Tervetuloa!

KyläMarssi kutsuu liikkeelle

KyläMarssissa kerätään 15 minuutin kävelysuorituksia touko-elokuun ajana. Ilmoita nimesi, kyläyhdistyksesi ja tuloksesi 15.9.2026 mennessä. Osallistuvien kylien kesken arvonta. Lisätietoa tulossa erikseen! (Aiemmin ilmoitettu ma 13.4. infotilaisuus on peruttu.)

Lisätietoja ja KyläMarssi-ilmoitukset

Ajankohtaista

Lähde IISI-hankkeen retkelle Huovisnäreikköön perjantaina 22.5.

IISI-hanke järjestää maksuttoman bussiretken Huovisnäreikköön perjantaina 22.5.2026 yhteistyössä Sipisten kyläyhdistyksen …

Senioritapahtuma Virtaa kevääseen Asema 13:lla ke 20.5. klo 9.30

IISI-hankeen Virtaa kevääseen – herää liikkumaan -senioritapahtumaa vietetään keskiviikkona 20.5. klo 9.30–11.30 Asema 13:…

Senioritapahtuma Virtaa kevääseen Asema 13:lla ke 22.4. klo 12

Senioritapahtuma Virtaa kevääseen järjestetään keskiviikkona 22.4. klo 12.00–14.00 Asema 13:sta. Tämänkertaisen tapahtuman…

Ikiliikkuja-viikon 9.-15.3. tapahtumat Sotkamossa

Liikunnallinen teemaviikko tarjoaa monipuolisia liikkumismahdollisuuksia yli 65-vuotiaille sekä tietoa ja vinkkejä liikkum…