
Sotkamossa monipuolista musiikkia elokuvaviikolla, kirjamessuilla ja jouluna
Sotkamon elokuvaviikolla konsertoivat Antti Reini ja Henna Uoti, kirjamessuilla Egotripistä tuttu Knipi sekä Suomussalmen Yrittäjänaiset Rakkaudentunnustus Isänmaalle -esityksellään ja joulun alla joulukonserteissaan Club for Five sekä Ida Elina & Vaarojen viulistit.
Antti Reini | Henna Uoti | Piano: Visa Mertanen
La 8.11.2025 klo 16.30, Lukio-kirjaston tapahtuma-aukio

Sotkamon elokuvaviikkoa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 5.-9.11.2025. Elokuvien lisäksi saamme nauttia konsertista, jossa esiintyvät näyttelijänä tutuksi koko Suomelle tullut Antti Reini, laulaja Henna Uoti sekä pianisti Visa Mertanen. Konsertin pituus on noin 2 ja puoli tuntia sisältäen väliajan.
Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini on tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi. Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Toimittaja Antti Ervasti arvioi Reiniä seuraavasti: ”Mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki.” Reini on yhä enenevässä määrin valloittanut yleisöä keikkailevana muusikkona.
Esikoisalbumillaan liki 7 miljoonaa striimiä kerännyt Henna Uoti on keväällä 2025 julkaissut Valaise pimeä -nimisen kappaleen, jonka on säveltänyt ja tuottanut ruotsalainen lauluntekijä ja musiikkituottaja Tobias Lundgren, joka myös fiittaa kappaleella. Vuoden 2023 striimatuin omakustanneartisti ja 2025 Indie Awards -ehdokas Henna Uoti on löytänyt oman äänensä sielukkaana laulajana ja musiikintekijänä. Hennan ääni on ainutlaatuinen. Hänen alarekisterissään on syvyyttä ja mystistä energiaa, ja ylärekisterissä puolestaan valtavasti voimaa.
Antti Reini esiintyy ensin oman ohjelmistonsa kanssa, jonka jälkeen Henna valtaa estradin. Antti vierailee myös Hennan konserttiosuudessa.
Lippu 26/20 €, ennakkoon Sotkamon verkkokaupasta sekä ovelta
Knipi | Piano: Daniel Stierncreutz
Pe 14.11.2025 klo 19 | Lukio-kirjaston tapahtuma-aukio

Kainuun kirjamessuilla Sotkamossa on mahdollisuus nauttia myös musiikista ja esityksistä. Egotrippi-yhtyeestä tuttu Zachris ”Knipi” Stierncreutz (s. 1972) saapuu keikalle yhdessä poikansa Danielin kanssa. Knipi on laulaja-lauluntekijä, jonka melankolisen tyylin tunnistaa jokainen suomalainen popmusiikin kuuntelija. Yli kolmenkymmenen vuoden urallaan hän on kirjoittanut satoja lauluja niin itselleen, Egotripille kuin Suomen eturivin pop-artisteille.
Kahden taiteilijasuvun vesana Knipi on saanut verenperintönä sekä kuvataiteellista että musikaalista lahjakkuutta. Ratkaisu ryhtyä popmuusikoksi ja lauluntekijäksi ei kuitenkaan ollut helppo, vaikka Knipi tiesi jo varhain, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Työn luonne on pitkä ja monipolvinen, tavallaan hyvin toisteinen, mutta silti tekijälleenkin aina yhtä selittämätön, pieni ihme. Taiteilijana Knipi on kuitenkin joutunut myöntämään, ettei luovuutta voi pakottaa.
Kainuun kirjamessuilla Sotkamossa Knipi esiintyy poikansa Danielin kanssa kirjamessujen perjantai-illan etkokonsertissa. Lauantaina Knipi on haastateltavana uuden kirjansa Knipi – Kuinka vangita perhonen tiimoilta. Kirja kertoo lauluntekijän kipuilusta inspiraatiota etsiessä ja silloin, kun itsekritiikki meinaa syödä luovuuden. Samalla se kertoo merkittävän lauluntekijän pitkästä taipaleesta, niin onnistumisista kuin pettymyksistä, sekä siitä eetoksesta, kun elämäntehtävänä on tehdä aina vain parempia lauluja.
Lippu 15 €, ennakkoon Sotkamon verkkokaupasta sekä ovelta
Suomussalmen Yrittäjänaiset: Rakkaudentunnustus Isänmaalle
La 15.11.2025 klo 19 | Lukio-kirjaston tapahtuma-aukio

Kainuun kirjamessuilla Sotkamossa nähdään myös musiikillinen esitys Rakkaudentunnustus Isänmaalle, joka on lämmitetty uudelleen esitettäväksi. Esitys on Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten suurprojekti, jota esitettiin vv. 2011-2019 yli 40 kertaa eri puolilla Suomea ja sen on nähnyt yli 10.000 katsojaa. Käsikirjoittaja on Minna Vikholm ja ohjaaja Ulla Schroderus.
Rakkaudentunnustus Isänmaalle kertoo sota-ajan naisten tarinaa. Mitä rajaseudun nainen tunsi, kun sota ravisteli hänen kotiseutuaan, miten hän rakasti, kun puoliso taisteli rintamalla, miten hän pelkäsi, kun posti kantoi koteihin suruviestejä? Ja miten hän jaksoi, kun kaikki oli rakennettava uudelleen?
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten Rakkaudentunnustus isänmaalle – esitys soi kiitoksena sotavuodet kokeneelle sukupolvelle. Se nostaa esiin kotona ja rintamalla työskennelleiden naisten merkityksen ja luo kuvaa ihmisen ihmeellisestä selviytymiskyvystä. Rakkaudentunnustus Isänmaalle -esitys on myös kertomus naiseudesta, jota sotavuosien aikanakin vaalittiin, ja ilosta sekä toivosta, joita ei koskaan haluttu menettää.
Esitys sisältää tositarinoihin pohjautuvia tarinoita, kirjeitä sekä runoja ja lauluja. Esityksen on reilun tunnin mittainen.
Lippu 20 €, ennakkoon Sotkamon verkkokaupasta sekä ovelta
Club for Five – Jouluna 25
Su 30.11.2025 klo 19 | Sotkamon kirkko

Tänä vuonna 25 vuotta täyttävän Club for Fiven juhlavuosi huipentuu perinteiseen Jouluna-konserttikiertueeseen. Luvassa on viipyilevää tunnelmointia ja hankien välkettä sekä aimo annos joulun riemua ja suuren odotuksen luomaa jännitystä. Tule kokemaan rakastettu Jouluna-konsertti ja tavoita aito joulumieli! Konsertti järjestetään Sotkamon kunnan ja Sotkamon seurakunnan yhteistyönä.
Edellisen kerran Club for Five esiintyi Sotkamossa unohtumattomassa Suomen luonnon päivän konsertissa Hiidenportin kansallispuistossa. Club For Five on Suomen suosituin a cappella -yhtye. Vuodesta 2000 toiminut lauluyhtye on tullut tunnetuksi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Club for Fiven musiikki ei rajoitu vain yhteen tiettyyn tyylilajiin – yhtye on mukavuusalueellaan niin jazzin, popin ja rockin kuin kansanmusiikin tai klassisen musiikin alueella.
Tämä virtuoottinen viisikko (Maija Sariola – sopraano, Saima Haapanen – altto, Jouni Kannisto – tenori, Juha Viitala – baritoni ja Tuukka Haapaniemi – basso) on julkaissut 13 studioalbumia, joista 6 on myynyt kultaa. Club For Fiven esiintymiset ovat täynnä koskettavaa tulkintaa, oivaltavaa huumoria, suvereenia osaamista ja valloittavia soolosuorituksia.
Lippu 39 €, ennakkoon Sotkamon verkkokaupasta sekä ovelta
Ida Elina & Vaarojen viulistit – Joulukonsertti
Ke 10.12.2025 klo 18 | Sotkamon lukion juhlasali

Suurta suosiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin nauttiva popkanteletar Ida Elina yhdistää tässä ainutlaatuisessa joulukonsertissa voimansa sotkamolaisen Vaarojen viulistit -orkesterin kanssa. Konsertissa kuullaan tuttuja ja uudempia joululauluja sekä Ida Elinan että Vaarojen viulistien omina esityksinä, että myös yhdessä esitettyjä kappaleita. Konsertti kestää noin 2 tuntia väliajan kanssa.
Ida Elina on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja kanteleensoittaja, joka on erikoistunut popmusiikin esittämiseen erikoisvarustellulla konserttikanteleella. Ida Elina keikkailee sekä Suomessa että eri puolilla maailmaa. Hänen musiikillinen lyhytelokuva Kaikuja Kalevalasta on saanut suurta suosiota maailmalla ja se on palkittu useilla lyhytelokuvafestivaaleilla.
Vaarojen viulistit on sotkamolainen jousikvartetti, vahvistettuna pianolla. Heidän musiikillinen matkansa on hyvässä nosteessa ja tämä konsertti on ensimmäinen kerta, kun Ida Elina yhdistää voimansa heidän kanssaan.
Lippu 20/15 €, ennakkoon Sotkamon verkkokaupasta sekä ovelta
Lisää innostavista tapahtumista Sotkamossa
Lisätietoja
Ajankohtaista
Yökirjasto 10.10. – kirjastossa ja tapahtuma-aukiolla luvassa monipuolista ohjelmaa
Yökirjasto-tapahtuma järjestetään perjantaina 10.10. klo 17-22 välisenä aikana. Ohjelmassa on luvassa tekemistä monenikäis…
Ehdota vuoden 2025 Sotkamon kulttuuripalkinnon saajaa
Palkinnon myöntämisessä otetaan huomioon aktiivinen toiminta kulttuuritoiminnassa, merkittävä kulttuuriteko, kunnalle tuot…
Kerro mielipiteesi, mitä harrastustoimintoja kunnan tulisi tarjota lapsille ja nuorille
Sotkamon kunta haluaa kehittää liikuntaharrastustoimintaa lasten ja nuorten toiveiden pohjalta. Vastaa kyselyyn ja vaikuta!
Sotkamon kunnan uusi talviuintipaikka avautuu 1.10.
Sotkamossa avataan lokakuun alussa uusi ja odotettu talviuintipaikka. Paikka sijaitsee osoitteessa Niemeläntie 1a, 88600 S…