
Sukkasuhinat! -Neulo sinäkin villasukkia uuteen kengättömään yläkouluun
Uusi Tenetin yläkoulu valmistuu Tenetin virran varrelle hurjaa vauhtia. Uudesta koulusta tulee kengätön. Haastamme kaikki neuloosin vallassa olevat kuntalaiset kutomaan villasukkia yläkoululaisille. Kun uusi lukuvuosi Tenetissä alkaa 7.8.2024 on tavoitteenamme, että kaikki oppilaat saavat koulusta omat villasukat.
Tarvitsemme yhteensä noin 350 paria sukkia aina kengännumerosta 35 kokoon 45. Suurin menekki kuitenkin on keskikoon sukille 39/40. Valmiit sukat voi toimittaa kunnanviraston palvelupisteeseen. Kiinnitä sukat villalangalla yhteen, jotta parit eivät eksy toisistaan. Lisäksi merkkaa sukkiin koko esimerkiksi maalarinteipillä.
Tehdään sukkakampanjasta jälleen yksi osoitus siitä, että Sotkamossa osataan ja halutaan tehdä yhdessä!
Kiitos kutojille jo etukäteen!
Lisätietoja sukkakampanjasta
Ajankohtaista
Tenetin yläkoulun prosenttitaiteeseen tilattiin luonnokset neljältä taiteilijalta
Sotkamon kunnan Tenetin yläkoulun prosenttitaidehankinta on edennyt luonnosvaiheeseen. Luonnokset päätettiin tilata neljäl…
Tenetin koulussa voi yhdistää laadukkaan yläkouluopetuksen ja tavoitteellisen urheilun
Tenetin koulu on yhteisöllinen, laadukkaaseen yläkouluopetukseen ja liikuntaan profiloitunut noin 350 oppilaan yläkoulu. U…
Tenetin uusi koulu vihittiin käyttöön – tilat palvelevat oppilaita ja kuntalaisia monipuolisesti
Sotkamossa juhlistettiin tänään 29. marraskuuta uuden Tenetin koulun avajaisia juhlallisin menoin. Tilaisuudet kokosivat …
Tenetin koulun avoimet ovet houkuttelivat monisatapäisen yleisön – tilat saivat kiitosta
Tenetin koululla järjestettiin avoimet ovet 26.9. ja 2.10., joihin osallistui molempina päivinä monisatapäinen joukko kiin…