Kunnanhallituksen 19.8.2025 päätöstiedote

Kunnanhallitus kokoontui tiistaina käsittelemään muun muassa talousarvion toteutumista, talousarviomuutoksia, kunnanhallituksen edustajien nimeämisiä, vanhus- ja vammaisneuvoston asettamista ja työllistämisen kuntalisän ehtojen muuttamista sekä liikunta- ja liikkumisvaikutusten arviointia.

Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2025 talousarvion toteuman ensimmäisen vuosipuoliskon osalta. Talouden kehitys on kokonaisuutena pysynyt talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisena. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle hyväksyttäväksi muutamia muutoksia vuoden 2025 talousarvioon.

Kunnanhallitus määräsi edustajansa kunnan sivistystoimen lautakuntaan ja ympäristö- ja tekniseen lautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025–31.5.2027. Nimetyillä edustajilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus lautakuntien kokouksissa. Kunnanhallitus jatkoi kunnan edustajien nimeämisiä yhtiöiden päättäviin elimiin toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2027. Kunnanhallitus päätti jättää vanhus- ja vammaisneuvoston asettamisen ja neuvoston jäsenten nimeämisen pöydälle. Nimetyt edustajat ovat nähtävillä kunnan verkkosivuilla pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen.

Kunnanhallitus nimesi sekä jäsenen että varajäsenen Kainuu–Koillismaan työllisyysalueen johtokuntaan toimikaudelle 2025–2027 yhteistyössä muiden alueen kuntien kanssa. Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi muutokset työllistämisen kuntalisän ehtoihin 1.9.2025 alkaen. Muutosten tavoitteena on, että ehdot ovat entistä selkeämmät ja vähemmän tulkinnanvaraiset, mikä helpottaa työvoimaviranomaisen päätöksentekoa ja kohdentaa määrärahoja oikein.

Kunnanhallitus nimesi työryhmän kuntastrategian 2025-2029 laadintaan. Kuntastrategia linjaa kunnan toiminnan ja kehittämisen painopistealueet tulevalla valtuustokaudella. Kunnanhallitus hyväksyi myös liikunta- ja liikkumisvaikutusten ohjeistuksen. Liikunta- ja liikkumisvaikutusten arviointi otetaan käyttöön Sotkamon kunnassa.

Kunnanhallitus päätti vahvistaa Nivun asemakaava-alueen teollisuustonttien myyntihinnat. Lisäksi kunnanhallitus päätti vuokrata Sotkan Voima Oy:lle määräalan Sotkamon kunnan Kuusisto-kiinteistöstä, joka sijaitsee Nivun asemakaava-alueella.

Lisätietoja

Kilpeläinen Mika

Kunnanjohtaja

Kunnan yleisjohtaminen ja elinkeinopolitiikka