
Sotkamossa Kontinjoki sai uuden puurakenteisen päiväkodin
Kontinjoen päiväkoti on aloittanut tänään toimintansa uudessa, modernissa puurakennuksessa. Uudessa tilassa toimivat paitsi päiväkotiryhmät myös aamu- ja iltapäivätoiminta sekä yhteiset ruokailutilat alueen päiväkoti- ja koululaisille. Siinä missä valtakunnallinen trendi on keskittää palveluita kuntakeskuksiin, on Sotkamossa voitu panostaa myös sivukylien elinvoimaisuuteen.
Uuden päiväkotirakennuksen suunnitteluprosessi käynnistyi joulukuussa 2021. Rakennustyöt alkoivat maansiirtotöillä kesällä 2022 ja rakennus luovuttiin käyttäjälle lokakuussa 2023. Rakennuksen luovutuksen jälkeen päiväkotipihaa on viimeistelty niiltä osin kuin se vuodenajan puitteissa on ollut mahdollista. Päiväkodin kalustus sekä tarvittavan tieto- ja viestintätekniikan asentaminen on myös saatu päätökseen. Päiväkotipihaa viimeistelellään keväällä 2024, jolloin pihaan suunnitellut kalusteet voidaan asentaa sulan maan aikaan.
Päiväkotirakennuksessa on kokonaisuudessaan reilut 900m2. Rakennus on puurunkoinen, ja lämmönlähteenä on energiatehokas maalämpö. Lisäksi rakennuksessa on viilennys, joka tuo miellyttävyyttä kesäaikaiseen toimintaan. Hankkeen yhteydessä myös koulurakennus liikuntasaleineen muutettiin maalämpöön. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 3,7 miljoonaa euroa.
Rakennuksessa toimii kolme päiväkotiryhmää yhteensä 45 lapselle. Lisäksi koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnalle on rakennettu omat tilat, joita Kontinjoen koulu voi hyödyntää päivisin. Kontinjoen koulurakennukseen tehdään myös pieniä remontteja, jotta muutoksen avulla vapautuvat tilat saadaan mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä.
Lisätietoja: kasvatusjohtaja Ville Manninen, p 044 750 2298 tai ville.manninen@sotkamo.fi



Ajankohtaista
Yksityistieinfo 11.11.2025
Suomen Tieyhdistys Ry järjestää yhteistyössä Kajaanin kaupungin kanssa maksuttoman infotilaisuuden yksityisteiden osakkail…
Vesijohtoverkoston huuhtelu taajama-alueella 29.9.-3.10.2025
Sotkamon kunnan vesihuoltolaitos suorittaa vesijohtoverkoston huuhtelua paloposteista ja huuhtelupisteistä Sotkamon ja Vuo…
Pohjavesien suojelusuunnitelman päivittäminen
Sotkamon kunta ja Kainuun ELY-keskus yhteistyössä päivittävät pohjavesialueiden suojelusuunnitelman kunnan kolmelle pohjav…
Vesijohtovuoto korjattu Eskonkadulla
PÄIVITYS KLO 13: Vesijohtovuodon korjaustyöt saatu valmiiksi. Eskonkadulla korjataan vesijohtovuotoa torstaina 4.9.2025…