
Vuokatin koulu
Vuokatin alakoulu sijaitsee aivan Vuokatin ytimessä vain 900 metrin päässä Vuokatin rinnekeskuksesta. Holiday Club Katinkultaan koululta on matkaa 2 km ja Sotkamon keskustaan 6,5 km. Koululla on lukuvuonna 2022-2023 145 oppilasta ja koululla toimii yhteensä 13 opettajaa. Koululla toimii yksi valmistavan opetuksen ryhmä.
Koulua laajennettiin vuonna 2013 ja vuonna 2014 koulun kylkeen rakennettiin Vuokatin Urheilutalo. Koulun piha-alueen uudistaminen valmistui kesällä 2015. Lukuvuodeksi 2020 valmistui koulumme toiseksi vanhimman rakennuksen, Tiilikoulun, täydellinen sisätilaremontti.
Koulun toiminta-ajatus ”Kasvamme yhdessä vastuullisiksi, ihmisiä ja luontoa kunnioittaen” näkyy koulun arjessa monipuolisena arjen toimintana höystettynä erilaisilla tapahtumilla.