Kanervat
Kanervat on 12 -paikkainen lapsiryhmä 0 – 3 -vuotiaille.
Sensitiivisyys, kiireettömyys, kokopäiväpedagogiikka sekä lapsilähtöisyys ovat meidän tiimin tunnusmerkkejä. Varhaiskasvatuksen opettaja tekee toiminnalle suunnitelmallisen rungon, jota varhaiskasvatuksen lastenhoitajat ja opettaja yhdessä toteuttavat. Lapsilähtöisyys näkyy toiminnassamme mm. siten, että joinain päivinä leikkien ollessa käynnissä, emme keskeytä niitä esimerkiksi kädentaitojen vuoksi, vaan voimme palata kädentaitojen pariin toisena päivänä. Kokopäiväpedagogiikka näkyy mm. siten, että siirtymätilanteissa lounaalta päiväunille, laskemme potalla istuessa varpaita, sanoitamme lapselle tunteita ja loruttelemme tai laulamme.
”Aamupiiirille nyt yhdessä käymme, toisiamme tervehdimme, sitten hiljaa kuuntelemme”
