Jätevedenpuhdistamon aurinkopaneeleja kuvattuna rakentamisen aikana.

Jätevedenpuhdistamon aurinkopaneelien asennus on valmistunut – sähköä saadaan käyttöön elokuun 2025 aikana

Sotkamon jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennetaan aurinkopaneelikenttää, jonka paneeliasennukset ovat valmistuneet. Uusi aurinkoenergiajärjestelmä on osa kunnan tavoitetta edistää energiatehokkuutta ja lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Aurinkopaneelikentän tavoiteaikataulu on pysynyt ennallaan, ja kentältä saatavaa ekologista sähköä saadaan jätevedenpuhdistamon tarpeisiin elokuun 2025 aikana.

Sotkamon kunta jatkaa pitkäjänteistä työtä energiatehokkuuden ja ilmastoystävällisten ratkaisujen edistämiseksi. Jätevedenpuhdistamon yhteyteen valmistuu elokuussa noin 500 aurinkopaneelin kenttä. Kentän paneelien asennus on valmistunut, ja kentältä saadaan ekologista sähköä jo elokuun 2025 aikana.

Jätevedenpuhdistamon aurinkopaneeleilla tuotettu energia käytetään puhdistamon puhdistusprosessin tarpeisiin. Paneelikenttä tuottaa vuosittain noin 30 % puhdistamon tarvitsemasta sähköstä, millä parannetaan prosessin ympäristövaikutuksia ja ekologisuutta.

Jätevedenpuhdistamon sähkönkulutus on merkittävää myös kesäaikaan – silloin, kun aurinkoenergian tuotanto on tehokkaimmillaan. Kohde on siksi erityisen sopiva uusiutuvan energian hyödyntämiseen.

Hankkeen takaisinmaksuajaksi on arvioitu noin 5–6 vuotta. Aiemmista vastaavista hankkeista, kuten Vuokatti Areenan aurinkoenergiajärjestelmästä, on saatu hyviä kokemuksia niin toimivuuden, kustannussäästöjen kuin ympäristövaikutustenkin osalta.

Lisätietoja

Lue lisää 

Ajankohtaista

Kainuun ympäristöterveyspalveluille omat verkkosivut

Kainuun ympäristöterveyspalveluille on avattu omat verkkosivut. Sivusto kokoaa eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan pa…

Rakennusinsinööri Jenna Korhonen Sotkamon kunnan rakennustarkastajaksi

Sotkamon kunnassa on kaksi rakennustarkastajan virkaa. Tehtäviä hoitavat rakennustarkastaja Toni Pöllänen sekä 1.4. alkaen…

Vesihuoltolaitos tiedottaa: mahdollista sameutta veden värissä 25.3.3026

Sotkamon kunnan vesilaitoksen toiminta-alueella saattaa esiintyä poikkeavuutta veden värissä keskiviikkona 25.3.2026.

Uimarannan ruoppaustyöt Makkosenmäellä 24.3.2026 alkaen

Pieni Sotkamojärvellä, Mökintien ja Niemitien päässä sijaitsevan uimarannan ruoppaus- ja kunnostustöitä tehdään tiistaista…