Kansanmusiikkiyhtye Tallari esiintyy Sotkamossa torstaina 3.10.2024
Tallari – Suomen ainoa valtionavun piiriin kuuluva kansanmusiikkiyhtye saapuu uuden levynsä julkaisukiertueella Sotkamoon. Yhtye esiintyy Sotkamon työväentalolla torstaina 3.10.2024 kello 18
Tallarin uusi kokoonpano juhlii viisivuotissynttäreitään uuden levyn muodossa! Tähänastinen taival on sisältänyt satoja keikkoja konserttisaleissa, festivaaleilla ja klubeilla mutta yhtä lailla kouluissa ja palvelutaloissa, joissa elävää musiikkia ja kansanmusiikkia on nykyisin aivan liian harvoin tarjolla.
Kaiken tämän ohessa Tallari on myös valmistanut uutta ohjelmistoa, jota on vuoden 2021 Luontua-levyn jälkeen kertynyt pitkälti toistasataa kappaletta. Yhtyeestä löytyy kosolti sävellys- ja sovitustaitoa, mutta erityisen mieluisana ja tärkeänä Tallari pitää myös vanhan kansansävelmistön esiin nostamista. Uuden levyn materiaali koostuukin perinnesävelmistä, joita on kerätty eri puolilta Suomea sukeltamalla arkistojen ja vanhojen nuottikokoelmien syövereihin. Mitä enemmän tätä työtä on yhtye tehnyt, sitä palkitsevammalta se myös on tuntunut. Tästä tunteesta kumpusi halu levyn luomiseen.
Uusi Tallari jatkaa edeltäjiensä perintöä kunnioittaen ja herättäen henkiin vanhan pelimannitanssitunnelman riemukkaalla ja rikkaalla näkemyksellään. Tervetuloa mukaan – kuuntelemaan, tanssimaan ja vaikka soittamaan mukana!
Lippuja voi ostaa hintaan 10 € Sotkamon kunnan verkkokaupasta sekä ovelta tuntia ennen.