Kari Södö veistos

Kari Södön veistosnäyttely Puun rytmi avataan to 27.6.2024 klo 18

Missio Gallerian seuraavassa taidenäyttelyssä esittäytyy Kari Södön veistostaide – näyttelyn nimenä on Puun rytmi. Näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 27.6.2024 kello 18:00. Näyttely on Sotkamon Huumorifestivaalin avaava oheistapahtuma. Avajaistilaisuus on kaikille avoin.

Kari Södön veistoksissa pääasiallinen materiaali on puu, jota hän käyttää veistettynä ja usein yhdistettynä suoraan luonnosta tulevaan puumateriaaliin. Aiemmin vahvasti orgaanisen muotokielen rinnalle ovat viime vuosina tulleet geometriset muodot ilmaisua laajentamaan.

Työskennellessään Kari Södö pyrkii kokemaan leikinomaista vapautta ja riemua. Södö kertoo: ”Haluan luoda työskentelyyni lähtökohdat ja puitteet intuitiiviseen ja spontaaniin sekä rentoon työrupeamaan ja prosessiin, jossa teokset ja kokonaisuus rakentuvat mahdollisimman vapaasti työstämisen edetessä. Teokseen voi tulla kappaleita jo olemassa olevista veistoksista ja työhuoneen nurkkiin käyttöä odottamaan jääneitä vanhoja kappaleita. Jotkut veistokset jäävät sellaisiksi kun ne on ensimmäistä kertaa koottu, toiset muuntuvat uudelleen vaikkapa näyttelytilan puitteisiin variaatioksi vanhasta veistoksesta tai kokonaan uudeksi teokseksi.”

Kari Södö (s.1963, Borås, Ruotsi) asuu ja työskentelee Oulussa ja on valmistunut vuonna 1997 kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta. Södöllä on ollut runsaasti yksityisnäyttelyitä kotimaassa sekä ulkomailla, kuten Berliinissä, Cannesissa, Tukholmassa ja Pietarissa. Hänen teoksiaan on merkittävissä kokoelmissa ja hän on toteuttanut useita julkisia teoksia.

Södö on toiminut Oulun taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 2000–2002 ja on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden jäsen. Lisäksi hän on toiminut valtion visuaalisten taiteiden toimikunnassa 2017–2020. Muusikkona Södö on tullut tunnetuksi mm. Garbo-yhtyeen basistina. Garbon lisäksi hän soittaa useissa yhtyeissä ja on myös Mieskuoro Huutajien jäsen.

Kuvassa Kari Södön veistos.

Lisätietoja

Ajankohtaista

Sotkamon Huumorifestivaalin päiväkohtaiset aikataulut 25.-28.6.2026 on julkistettu. Mukaan uusina esityksinä stand up -koomikko Mebe ja tangokuninkaallisten huumorikonsertti

Sotkamon Huumorifestivaalin järjestyksessään neljäs kattaus on julkaistu aikataulujen osalta. Festivaali alkaa torstaina 2…

Arjen Hyvinvointiteot -tapahtuma la 9.5. lukio-kirjaston tapahtuma-aukiolla

Sotkamon kunnan liikuntaneuvonta järjestää toukokuun 9. päivä lukio-kirjaston tapahtuma-aukiolla klo 12–15 Arjen Hyvinvoin…

Vuoden tekstiilitaiteilija Johanna Pöykön näyttely avataan Aatoksessa ke 22.4.2026

Vuoden tekstiilitaiteiljijaksi vuonna 2026 valittu Johanna Pöykkö tuo Rullalta, mytystä -tekstiilitaidenäyttelynsä Sotkamo…

Jyrki Linnankivi (Jyrki 69) saarnaa ja Ville Kormilainen toimii liturgina Sotkamon kirkon messussa 20.9.2026

Sotkamon kirkossa pidetään sunnuntaina 20.9.2026 kello 10 messu, jossa saarnaa 69 Eyes -yhtyeestä tuttu laulaja Jyrki Linn…