
Kunnanhallituksen 16.12.2025 päätöstiedote
Kunnanhallitus kokoontui tiistaina käsittelemään nimeämispyyntöä Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon 2026-2027 ja hyvinvointialueen käyttöön vuokrattuja kiinteistöjä.
Kunnanhallitus nimesi Kainuun hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon toimikaudelle 2026-2027 varsinaisen jäsenen ja varajäsenen.
Kunnanhallitus päätti, että Sotekeskus I -kiinteistön osalta valmistellaan loppuun apporttimallinen luovutus Kiinteistöyhtiö Sotkanpesä Oy:lle. Luovutus hyväksytään lopullisesti siihen liittyvien asiakirjojen hyväksymisen yhteydessä. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että muiden Kainuun hyvinvointialueen käyttöön vuokrattujen tilojen osalta jatketaan valmistelua ja tehdään tarvittavat arvioinnit sekä selvitykset.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Valtuustoseminaarissa syvennyttiin kunnan tuleviin näkymiin
Sotkamon kunnanvaltuusto ja johtavat viranhaltijat kokoontuivat tänään valtuustoseminaariin keskustelemaan kunnan ajankoht…
Kunnanvaltuuston kokous 27.10.2026 klo 17 alkaen
Kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnanvirastolla kunnanvaltuuston istuntosalissa tiistaina 27.10.2026 klo 17 alkaen.
Kunnanhallituksen 20.10.2026 päätöstiedote
Kunnanhallitus kokoontui tiistaina käsittelemään muun muassa työterveyshuollon palvelujen kilpailuttamista, rakentamisen o…
Kunnanhallituksen 6.10.2026 päätöstiedote
Kunnanhallitus kokoontui tiistaina käsittelemään muun muassa asumiseen, kuntalaisten hyvinvointiin sekä terveyspalveluihin…