Päätöstiedote

Kunnanhallituksen 16.9.2024 päätöstiedote

Sotkamon kunnanhallitus kokoontui maanantaina käsittelemään mm. torin suunnitelmaa ja talousarviomuutoksia sekä Pohjavaaran vesiosuuskunnan omavelkaista lainatakausta.

Torin ideasuunnitelma

Kunnanhallitus päätti, että torin ideasuunnitelma toimii asemakaavoituksen ja tulevaisuudessa torialueen kehittämisen pohjana. Asemakaavan valmistelu kestää arvion mukaan noin vuoden. Tämän jälkeen kunnanvaltuusto päättää suunnitelmien toteutusajankohdasta ja laajuudesta.  

Tavoitteena torin jatkosuunnittelussa on ollut osoittaa toritoimintaa ja tapahtumia palveleva muunneltava sekä eri tilanteisiin mukautuva viihtyisä ja aktiivinen tori, joka sijoittuu vanhalle tutulle paikalleen. Suunnitelman laatijana on toiminut FCG Oy. Ideasuunnitelman eri vaiheessa on kuultu yrittäjiä, vanhus- ja vammaisneuvostoa sekä nuorisovaltuustoa, kerätty palautetta kuntalaisilta mm. verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta.

Torin kehittäminen on osa Kirkonkylän masterplania ja siihen liittyvää taajamakuvallista tarkastelua. Maankäyttöjaosto on linjannut, että Kirkonkylän masterplaniin liittyvänä jatkotoimenpiteenä käynnistetään torin ympäristön asemakaavoitus, jossa huomioidaan muun muassa paikoitusalueen riittävyys. Asemakaavaratkaisun muodostaminen edellyttää torialueen käytön suunnitelmaa, jotta asemakaavassa voidaan huomioida tarvittava paikoitusalueen tarve torilta poistuvien autopaikkojen tilalle.

Tutustu Torin ideasuunnitelmaan

Talousarviomuutos vuodelle 2024

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kunnan vuoden 2024 tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan talousarviomuutoksia. Talousarviossa esitetyt investointikustannukset tarkennetaan vastaamaan kilpailutuksen lopputulosta koskien muun muassa Leivolanlahden ja Maisemakallion kaavatien rakentamista, Varsitien saneerausta, virastotalon parkkialueen laajennusta ja yleisurheilukentän rakentamista. Maanhankintaan on myös tarve lisätä määrärahoja. Talousarviomuutoksia vaativat myös tämän hetken arvio osinkotuottojen ja sijoitusten tuloista sekä merkittävien investointien rahoituksen lainanhoitokulut. Myös palkkavarausta varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on tarve lisätä. Talousarviolainan määrää kuluvalle vuodelle on tarve korottaa 5 miljoonaan euroon.

Muut asiat

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Pohjavaaran vesiosuuskunnalle jo aiemmin myönnetyn takauksen lisäksi omavelkaisen takauksen esittelyosassa todetulle rahoituksen osuudelle 200 000 euroa. Takaus kattaisi lainan pääoman lyhennykset, korot, muut liitännäiskustannukset sekä omavelkaisesta tapauksesta perittävän vuosittaisen 0,3 % suuruisen provision.  

Lisätietoja

Kilpeläinen Mika

Kunnanjohtaja

Kunnan yleisjohtaminen ja elinkeinopolitiikka