Kuvituskuva

LYK-kuntakoordinaattorin blogi: Arvion aika lähestyy!

Kevät on jo pitkällä ja UNICEFin vetämä arviontitapaaminen lähestyy. Olemme saaneet kaikki arviontitapaamiseen liittyvät asiat valmiiksi.

Nykytilan kartoituksen päivitys tehtiin kevään aikana. Siihen liittyi mm. itsearviointia, kansallisista tietovarannoista tulevan tiedon vertaamista UNICEFin antamiin indikaattoreihin sekä ehkäpä tärkeimpänä lasten ja nuorten kuulemista. Sen osalta haluankin kiittää sekä nuorisovaltuustoa että varhaiskasvatuksen johtoryhmää, jotka jälleen ansiokkaasti keräsivät ja kokosivat tarvittavat tiedot lasten ja nuorten keskuudesta. Päiväkotiemme lapsilta ja koulujemme oppilailta saatiin hienosti vastauksia kysymyksiin, missä nyt mennään.

Nykytilan kartoituksen perusteella näyttää, että olemme edenneet asetetuissa tavoitteissa hienosti. Lapsivaikutusten arviointi on otettu kunnassa käyttöön, lasten oikeudet ovat sekä työntekijöille että päätöksentekijöille entistä tutumpia, osallisuuden edistäminen sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat olleet kehityskohteina varhaiskasvatuksessa ja koulutoimessa. Näin ollen odotamme toukokuun alussa järjestettävää arviointitapaamista erittäin toiveikkaina.

Mitä sitten seuraavaksi? Jos tunnustuksen saamme, siitä seuraa varmasti isot juhlat! Niiden suunnittelussa tulemme varmasti osallistamaan lapsia ja nuoria. Miten sinusta tunnustusta olisi hyvä nostaa esiin? Tunnustus olisi meille kunnia-asia ja josta voimme rehellisesti olla ylpeitä, sillä sen jälkeen meillä kunnan lapsiystävällisyys olisi myös UNICEFin mittareilla tiedostettua ja tunnustettua.
Toki työ ei jäisi siihen. Yksi tunnustuksen kriteereistä on, että kunta sitoutuu myös jatkossa edistämään lasten oikeuksien toteutumista. Mutta keskitytään ensin jännittämään, miten meidän käy. 😊

Huotari Janne

Rehtori, Salmelan koulu / LYK-koordinaattori

0447502276

Ajankohtaista

Lapsen oikeuksien viikko Sotkamossa

Sotkamo lapsiystävällisenä kuntana on sitoutunut edistämään lasten oikeuksia joka päivä. Lapsen oikeuksien viikolla 17.-23…

Sotkamon lastenpäivää juhlitaan lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20.11.2025 

Sotkamon kunnan vapaa-aikapalvelujen ja yhteistyökumppaneiden järjestämää Sotkamon lastenpäivää juhlitaan tänä vuonna jo v…

Yhdessä eteenpäin – lasten oikeudet näkyviksi arjessa

Kesän jälkeen työ lasten oikeuksien edistämiseksi on jatkunut Sotkamossa aktiivisesti ja innostuneesti. Uusi toimintakausi…

Lapsiystävällinen kunta -luento 23.9. klo 17-20

Mitä ovat lasten oikeudet ja miten ne näkyvät ne Sotkamon kunnan arjessa? Entä miten Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa…