Nälkämaan laulun kansikuva

Nälkämaan laulu ja siitä tehty video julkaistaan perjantaina 3.5.2024

Nälkämaan laulusta tehty sinfoninen metalliversio julkaistaan Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa heti puoliltaöin, torstain vaihtuessa perjantaiksi 3.5.2024. Samaan aikaan on katsottavissa kappaleesta tehty video, joka löytyy Kainuun omalta Youtube-kanavalta. Nälkämaan laulu on esimerkki Kainuun mahdollisuuksista kulttuurituotannon sydämenä, jossa rikas historia ja moderni asenne paiskaavat kättä.

Nälkämaan laulun uusi versio on tuotanto, joka kumpuaa Kainuun kulttuurikentästä, saa elinvoimansa laajoista kansainvälisistä yhteistyöverkostoista ja osoittaa parhaalla tavalla Kainuun maakuntabrändin uusiutumista. Kappale sai alkunsa ja on tuotettu osana Sotkamo International Music Camp -biisintekoleiriä yhteistyössä Sotkamon ja Suomussalmen kuntien sekä Kainuun liiton kanssa. Videon teossa mukana ovat olleet kaikki Kainuun kunnat. Kappale julkaistaan Ilmari Kianto 150 -juhlavuoden kunniaksi.

Ilmari Kiannon sanoittaman ja Oskari Merikannon säveltämän Nälkämaan laulun ovat sovittaneet ja tuottaneet moninkertaisesti palkittu tuottaja Jukka Backlund ja amerikkalainen biisintekijä Casey Sabol. Jukka Backlund tunnetaan muun muassa kansainvälisesti menestyneen Sunrise Avenuen tuottajana ja Casey Sabol muun muassa Grammy-ehdokkaana olleen Periphery-yhtyeen ex-laulajana. He ovat myös miksanneet uuden Nälkämaan laulun. Jousi- ja kantelesovituksista vastaa jazzpianisti ja säveltäjä Visa Oscar. Vastaavina tuottajina ovat toimineet Marko Karvonen ja Tuomas ´Gary´ Keskinen. Masteroinnista vastaa niin ikään amerikkalainen Eric Hill ja graafisesta ilmeestä kainuulaislähtöinen Petri Matero.

Kainuulaisten sisukasta asennetta, positiivista elämänkatsomusta ja maakuntarakkautta ilmentävän teoksen uutta versiota tulkitsevat paraikaa toukokuun Pohjois-Amerikan ja Kanadan kiertueelle valmistautuva Battle Beast -yhtyeen laulaja Noora Louhimo, lemiläisen metallimenestysyhtye Stam1nan keulakuva Antti Hyyrynen sekä Grammy-ehdokkaanakin olleesta Periphery-bändistä tuttu Casey Sabol. Nälkämaan laulussa kanteletta soittaa virtuoosi Ida Elina ja kainuulaisen jousikvarteton muodostavat Heli-Maarit Leppioja, Laura Matilainen, Minna Blom ja Pietari Willey.

Nyt julkaistava Nälkämaan laulun sinfoninen metalliversio on ensi askel Kainuun maakunnallisen, luovien alojen ja niitä tukevan laajan palveluverkoston luomisessa. Sotkamo ja Suomussalmi rakentavat yhteistyössä Kainuun liiton aluemarkkinoinnin kanssa Kainuuseen ainutlaatuista kokonaisuutta jo kaksi vuotta järjestetyn kansainvälisen biisileirin ja uuden, lokakuussa 2024 starttaavan sanoittajaleirin pohjalta. Syntyvä kokonaisuus vastaa populaarimusiikkikentän tarpeeseen uusista, laadukkaista ja ainutlaatuisista palveluista, jotka kultivoivat luovuutta ja tarjoavat ainutlaatuisia kokemuksia ja elämyksiä musiikin tekijöille ja artisteille. Kainuussa tämä on mahdollista tehdä puitteissa, joissa voi aistia suomalaisen kulttuuriperimän Kalevalan perinnemaisemista alkaen tekemättä silti kompromisseja tekniikan, tietoliikenneyhteyksien tai muiden nykyajan vaatimusten suhteen.

Tavoitteena on kansainvälisesti tunnetun palvelukokonaisuuden luomisen lisäksi se, että Kainuun aktiivinen ja tasokas kulttuurikenttä pystyy Sotkamon ja Suomusalmen yhteistyön innoittamana tulevaisuudessa ammentamaan toisiltaan oppia, tekemään konkreettista yhteistyötä yli toimialarajojen sekä toimimaan yhdessä myös suurempien asiakokonaisuuksien aikaansaamiseksi, kuten esimerkiksi festivaalit, AV-tuotannot sekä taiteilijaresidenssitoiminta.

Elokuvatuotannot, maakunnan kukoistava peliteollisuus sekä muun muassa maakunnan laaja festivaalikenttä ja kirjallisuuden tarjoamat mahdollisuudet voivat hyötyä tulevaisuudessa biisi- ja sanoittajaleirien mallista, yhteistyöstä ja syntyneistä verkostoista. Yhteistyön mallin halutaan leviävän koko maakuntaan sekä myös muiden toimialojen piiriin. Kukoistavalla kulttuurielämällä on todistettavasti merkittävä vaikutus muihin elinkeinoihin, maakunnan yleiseen veto- ja pitovoimaan sekä yleiseen hyvinvointiin. Muuttovoittomaakunta Kainuu on tällä hetkellä nouseva kulttuurikentän keskittymä. Kainuu kiinnostaa vahvasti kulttuurin saralla myös kansainvälisesti, kuten esimerkiksi Kainuun valikoituminen Luc Bessonin uuden elokuvan kuvauspaikaksi maaliskuussa osoittavat. Nälkämaasta on kuoriutunut Vapauden valtakunta.

INFO

Video löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/user/kainuunliitto/videos
Videon ohjauksesta vastaa Timo Puustinen, Mainostoimisto Kataja
Kainuun maisemavideot: Kainuun kunnat, Mainostoimisto Kataja, FaniProductions

Credits: NÄLKÄMAAN LAULU
CASEY SABOL  |  NOORA LOUHIMO  |  ANTTI HYYRYNEN  |  IDA ELINA
POEM BY ILMARI KIANTO – COMPOSED BY OSKAR MERIKANTO 
PRODUCED AND MIXED BY CASEY SABOL & JUKKA BACKLUND
EXECUTIVE PRODUCERS – MARKO KARVONEN & TUOMAS “GARY” KESKINEN
MASTERED BY ERIC HILL
STRING ARRANGEMENT – VISA OSCAR
STRING SECTION – HELI-MAARIT LEPPIOJA, LAURA MATILAINEN, MINNA BLOM, PIETARI WILLEY

Spotify pitch:
“Revamping ’Nälkämaan laulu’ into an electronic symphonic metal masterpiece, led by Casey Sabol, featuring Noora Louhimo (Battle Beast), Antti Hyyrynen (Stam1na), and kantele virtuoso Ida Elina. This ambitious project merges Finnish folklore with modern metal and electronic elements, promising a unique, genre-defying experience that honors tradition while embracing innovation.”

Kappaletta on työstetty Sotkamo International Music Campilla ja se on viety maaliin Sotkamon kunnan, Suomussalmen kunnan ja Kainuun liiton yhteistyöllä. Mukana ovat kaikki Kainuun kunnat ja siitä tehdyllä musiikkivideolla on esittäjien lisäksi pääosassa Kainuun luonto. Kappale julkaistaan kaikissa suoratoistopalveluissa perjantaina 3.5.2024 heti puolenyön jälkeen torstain muuttuessa perjantaiksi ja musiikkivideo samaan aikaan Kainuun omalla YouTube-kanavalla.

Tuottaja-sovittaja Jukka Backlundia on mahdollista haastatella puhelimitse numerossa +1 (615) 232-4812. Nashvillessä, Amerikassa asuva Jukka Backlund on parhaiten tavoitettavissa Suomen aikaa kello 16 jälkeen.

Lisätietoja antavat:

Sotkamon kulttuurituottaja Marko Karvonen marko.karvonen@sotkamo.fi | P. +358 44 089 5033
Suomussalmen kulttuurituottaja Veera Tavila veera.tavila@suomusslmi.fi | P. +358 44 511 9871
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Johannes Aalto johannes.aalto@kainuunliitto.fi | P. +358 44 410 0741

Ajankohtaista

Sotkamon kansalaisopisto pureutui ekososiaaliseen sivistyskäsitykseen ja kestävään kehitykseen  ESKOA-hankkeessa

Sotkamon kansalaisopisto on osallistunut Meri-Pohjolan Opistopiirin ESKOA-hankkeeseen. Huhtikuun 2024 lopussa päättyneess…

Sotkamon kesässä viihdytään laajalla rintamalla

Sotkamossa kulttuuri ja urheilu lyövät kättä sulassa sovussa – se on suuri vahvuus Kainuun vahvasti kehittyvässä kunnassa….

Sotkamon Huumorifestivaalilla paikallista ja vierailevaa huumoria eri muodoissaan 27.-30.6.2024

Sotkamon Huumorifestivaali järjestetään toisen kerran 27.-30.6.2024. Saamme vieraaksi esiintyjiä niin musiikin, teatterin,…

Ikäihmisten henkilökorttikampanja Sotkamossa

Sotkamon kansalaisopisto järjestää kurssin, jossa ikäihmisiä aktivoidaan hakemaan henkilökortti. Huhtikuun 16. päivä klo 1…