Uno-pokaalin ottivat vastaan liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen, hyvinvointikoodinaattori Kukka-Maaria Pyykönen, kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ja kunnanvaltuuston 1. vpj Sami Kilpeläinen

Sotkamo Suomen liikkuvin kunta

Suomalaisen huippu-urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmässä juhlassa Urheilugaalassa palkittiin Sotkamo Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi!

Palkinnon ottivat vastaan kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, hyvinvointikoordinaattori Kukka-Maaria Pyykönen, liikuntakoordinaattori Ossi Pulkkinen ja Sotkamon kunnanvaltuuston 1. vpj Sami Kilpeläinen.

Kuntaliitto kertoo valintaperusteluissaan: ”Voittajakunnassa erityisen vaikuttavaa oli se, miten liikkumista oli onnistuttu tuomaan osaksi kuntalaisten arkea – lähelle luontoa ja eri elämäntilanteita. Ratkaisut olivat käytännönläheisiä, mutta samalla kunnianhimoisia. Sotkamossa luontoliikunta näkyy muun muassa koulujen opetussuunnitelmassa ja hyvinvointisuunnitelmassa – tekeminen on siis myös rakenteissa. Olosuhteista pidetään huolta isolla joukolla sekä kaupungin että yhteistyökumppaneiden toimesta”, nostaa esiin Kuntaliiton liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Elsa Mantere.

Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kuvaa tunnustusta Sotkamolle merkittävänä ja ansaittuna: “Sotkamon vahvuus on siinä, että panostamme sekä pieniin arjen mikrotekoihin että suuriin, koko kunnan vetovoimaa vahvistaviin liikuntakohteisiin samalla kun puhutaan kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävistä olosuhteista. Meille on yhtä tärkeää, että ikäihminen pääsee turvallisesti lähimetsän leveälle polulle kuin että huippu-urheilija löytää meiltä maailmanluokan harjoitusolosuhteet. Saavutettavuus korostuu koko ajan, sillä väestömme ikääntyy – ja meidän tehtävämme on varmistaa, että jokainen voi liikkua omien voimavarojensa mukaan, ilman esteitä.
Tämä palkinto on ennen kaikkea yhteisömme yhteinen voitto. Kiitän lämpimästi seuroja, järjestöjä, vapaaehtoisia, yrittäjiä ja kaikkia niitä sidosryhmiä, jotka ovat vuodesta toiseen rakentaneet Sotkamoon aktiivista ja innostavaa liikuntakulttuuria. Yhteistyö on ollut ja on jatkossakin keskeinen voimavaramme.”

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu järjestetään vuonna 2025 jo kahdeksatta kertaa. Kilpailussa etsitään kuntaa, joka on edistänyt liikkumista monipuolisesti ja tasavertaisesti, tänä vuonna erityisesti luonnon tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Kilpailun järjesti Kuntaliitto opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Kuva 1 Urheilugaala
Kuva 2 ja 3 Urheilugaala/Jaana Pitkänen

Lisätietoja

Kilpeläinen Mika

Kunnanjohtaja

Kunnan yleisjohtaminen ja elinkeinopolitiikka

Ajankohtaista

Maisemakallionpolun kevyenliikenteenväylän rakennustyöt

Maisemakallionpolun kevyenliikenteenväylän rakennustyöt Vuokatissa jatkuvat arviolta lokakuun loppuun saakka.

Kuulutus 30.9.2026 pidetyn ympäristö- ja teknisen lautakunnan kokouksen pykälän 93 päätöksestä

Kuulutus perustuu Hallintolain (434/2003) 62 a §:n mukaiseen tiedoksiantoon.

Markkinatiellä asfaltointitöitä 8.10.2026 alkaen

UUTISTA PÄIVITETTY 2.10.2026: Markkinatien asfaltointi jatkuu arviolta 8.10.2026 alkaen.

Rummun vaihtotyö Losontiellä 3.10.2026

Losontiellä tehdään tierummun vaihtotöitä lauantaina 3.10.2026 klo 8.00-11.00. Tie on poikki kyseisen ajan oheiseen kartta…