Sotkamon biisileirillä oli tunnelma huipussaan

Sotkamo International Music Camp keräsi Sotkamoon tammikuussa vajaaksi kahdeksi viikoksi musiikin tekemisen ammattilaisia niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Yhdysvaltojen Nashvillestä saapuneiden Casey Sabolin ja siellä nykyisin vaikuttavan Jukka Backlundin sekä Berliinissä vaikuttavan New Yorkilaissyntyisen Ignacio `Iggy´ Uriarten mukaan säveltämiseen syntyi aivan uudenlaista inspiraatiota.

– Rauhallisessa ympäristössä, mutta silti kaikkien tarvitavien palveluiden läheisyydessä syntyi aivan uudenlaisia ajatuksia musiikin tekemiseen. Ja kaiken kruununa olivat upeat lumiset maisemat ja kaikkien yhteistyökumppaneiden halu auttaa ja mahdollistaa leirin onnistuminen, kertoi Ignacio Uriarte kokemuksistaan biisintekoleirillä.

Kotimaisista biisintekijöistä ja muusikoista mukana olivat Stratovariuksen keulahahmo Timo Kotipelto, Sunrise Avenuen jälkeen soolouraa tekevä Riku Rajamaa, Suomen ensimmäinen X-Factor -voittaja Elias Hämäläinen, Aikakoneesta tuttu Sani sekä Technicolour ja Negative -bändeistä tuttu Tuomas ´Gary´ Keskinen.

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen iloitsee uudenlaisen musiikkileiritoiminnan juurtumisesta Sotkamoon.
– Tämä on ainutlaatuinen ja meidän näköinen juttu, jota ei ole kopioitu muualta. Uskon, että meidän ympäristö, olosuhteet ja palveluntarjonta ovat omiaan inspiroimaan säveltäjiä.
– Kiitos Kainuun Liitolle ja yrityksille, jotka ovat olleet mukana leirin mahdollistamisessa. Kaikki leirillä mukana olleet toivovat jatkoa ja mahdollisuuksien mukaan jopa laajempana tulevaisuudessa.

Sotkamon kunnan sivistysjohtaja Merja Ojalammi huomauttaa, että biisileiri tarjoaa oivan mahdollisuuden kehittää samalla residenssitoimintaa.
– Viemme mielellämme residenssitoimintaa kunnan puolelta eteenpäin. Musiikki on yksi niistä taiteen aloista, joille olemme residenssitoimintaa ajatelleet ja tämä Sotkamo International Music Camp on erinomainen tuki tähän.

Biisintekoleirillä syntyi useita kappaleita, joita päästään julkaisemaan seuraavien vuoden-puolentoista aikana. Kun kappaleita alkaa ilmestyä, luodaan myös Sotkamo International Music Camp -tili Spotifyihin.