Sotkamon kunta palkitsi olympiamitalisti Vilma Ryytyn

Sotkamon kunta palkitsi hiihtäjä Vilma Ryytyn vuoden 2026 talviolympialaisissa saavutetusta menestyksestä. Ryytty oli mukana voittamassa pronssia naisten 4 x 7,5 kilometrin viestissä Milano–Cortinan olympialaisissa. 

Kunnanhallitus myönsi Vilma Ryytylle 5000 euron henkilökohtaisen tunnustuspalkinnon. Palkitsemisen perusteena on Ryytyn menestyksen laajempi merkitys alueelle. Hänen saavutuksensa tuo esille Sotkamon ja Vuokatin vahvuudet menestyvän urheilijan nykyisenä asuinpaikkana.  

Sotkamon urheilulukion käynyt Vilma Ryytty on tyytyväinen Sotkamon ja Vuokatin monipuolisin harjoitteluolosuhteisiin: 

– Vaaramaastot, ykköstreeniolosuhteet ja testauspaikat hiihdolle sekä kaikki suorituspaikat ovat aina hyvässä kunnossa, kommentoi Ryytty palkitsemisen yhteydessä. 

Urheilulukion lisäksi alueella toimivat muun muassa Vuokatti-Rukan olympiavalmennuskeskus ja Vuokatti-Ruka urheiluakatemia, jotka tarjoavat puitteet tavoitteelliselle harjoittelulle ja urheilijoiden kehittymiselle kansainväliselle huipulle.

– Vilma Ryytyn saavutus on merkittävä niin urheilullisesti kuin alueen tunnettuuden kannalta. On hienoa, että voimme huomioida tämän menestyksen, toteaa kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.


Kuva Santeri Nevalainen