Kiertonet

Tenetin koulun poistotuotteet myynnissä Kiertonetissä – tuotto suoraan Tenetin oppilaskunnalle

Sotkamon kunnan poistoon menevää omaisuutta voi hankkia kuka tahansa. Kiertonet-palvelu on internetissä toimiva ja kiertotaloutta edistävä julkisen tavaran avoin kauppapaikka. Julkisella tavaralla tarkoitetaan verovaroin hankittua omaisuutta. Kiertonetissä julkisen sektorin toimijat myyvät heille tarpeetonta omaisuutta nettihuutokaupalla. Ostajina voivat toimia niin yksityiset, yritykset kuin julkiset toimijatkin.

Sotkamon kunta käyttää Kiertonet-palvelua mm. käytöstä poistettujen tavaroiden myyntipaikkana. Kiertonet-palvelun hyödyntäminen tukee myös osaltaan kuntamme työtä kestävän kehityksen edistämiseksi.

Tutustu Sotkamon kunnan myytäviin artikkeleihin Kiertonetissä. Parhaillaan myymme mm. Tenetin yläkoulun poistuvia tavaroita, joista tuotto menee suoraan lyhentämättömänä Tenetin koulun oppilaskunnalle. Oppilaskunta käyttää varat suoraan oppilaiden hyväksi esimerkiksi liikuntapäivien tai tapahtumiin liittyviin kustannuksiin.