
Vuokatti Areenalle asennettu 700 aurinkopaneelia
Sotkamon kunta on asentanut omistamalleen kiinteistölle Vuokatti Areenalle hiljattain 700 aurinkopaneelia, jotka on sijoitettu sekä ulkoseinälle että vesikatolle. Tämä investointi on osa kunnan ympäristövastuullisia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja vähentää hiilijalanjälkeä.
Asennettujen aurinkopaneelien vuotuinen tuottopotentiaali on noin 30 000 euroa, ja niiden takaisinmaksuajaksi on arvioitu 5–7 vuotta. Vuokatti Areena on ihanteellinen kohde aurinkopaneeleille, sillä sen sähkönkulutus on tasainen ympäri vuoden. Näin tuotettu energia saadaan hyödynnettyä täysimääräisesti omassa käytössä, mikä parantaa energiatehokkuutta ja pienentää sähkökustannuksia pitkällä aikavälillä.
Tämä hanke on osa Sotkamon kunnan pitkäjänteistä työtä energiansäästötoimien saavuttamiseksi. Paneelien avulla tuotettu uusiutuva energia vähentää kunnan riippuvuutta ulkopuolisesta sähköntuotannosta ja edistää ilmastoystävällistä energiankäyttöä.
Sotkamon kunnan tekninen johtaja Harri Helenius kommentoi hanketta seuraavasti:
”Aurinkopaneelien asennus on konkreettinen esimerkki kunnan sitoutumisesta ympäristövastuullisuuteen ja energiatehokkuuteen. Tämä on osa laajempaa pitkän tähtäimen suunnitelmaamme, jolla pyrimme vähentämään kunnan kiinteistöjen energiankulutusta ja lisäämään uusiutuvan energian käyttöä. Vuosittain varattujen määrärahojen avulla toteutamme systemaattisesti uusia energiatehokkuustoimenpiteitä.”
Lisätietoja
Ajankohtaista
Muuttuneet pysäköintijärjestelyt Sotkamon Sotekeskuksen läheisyydessä
Vanhan asuinkerrostalon purkamisen myötä henkilökunnalle ja asiakkaille on saatu lisää pysäköintitilaa uuden Sotekeskuksen…
Kaavoituskatsaus 2026
Kaavoituskatsaus 2026
Ohjelma ja saapuminen kunnan kuulemis- ja infotilaisuuteen tiekunnille ja tieisännöitsijöille 22.1.2026
Sotkamon kunta järjestää tiekunnille ja tieisännöitsijöille suunnatun kuulemis-/infotilaisuuden torstaina 22.1.2026 klo 17…
Sotkamo Suomen liikkuvin kunta
Suomalaisen huippu-urheilun ja liikunnan sykähdyttävimmässä juhlassa Urheilugaalassa palkittiin Sotkamo Suomen liikkuvimma…