
Yrittäjän jaksaminen komediaa vai kauhua? -tapahtuma marraskuussa Sotkamossa
Sotkamossa järjestetään torstaina 5.11.2026 yrittäjien hyvinvointiin keskittyvä Yrittäjän jaksaminen komediaa vai kauhua? -tapahtuma Tenetin koululla klo 16.30 alkaen. Tapahtuma tuo yhteen sotkamolaisia yrittäjiä, yrittäjyydestä kiinnostuneita sekä sisäisen yrittäjyyden kehittämisestä kiinnostuneita.
Tapahtumassa on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi arjen keskellä oman jaksamisen äärelle, saada uusia näkökulmia yrittäjyyteen sekä kohdata muita alueen yrittäjiä. Yrittäjän hyvinvointi on keskeinen osa kestävää ja menestyvää yritystoimintaa, ja siksi aiheeseen halutaan tarjota käytännönläheisiä ajatuksia ja vertaistukea. Tapahtumassa yrittäjän jaksamista tarkastellaan useasta näkökulmasta. Onko arki enemmän komediaa vai kauhua, ja miten hyvinvointi näkyy yritystoiminnan arjessa ja kehittämisessä.
Tapahtuma alkaa klo 16.30 avauksella, jonka jälkeen kuullaan pääpuheenvuoroja yrittäjän hyvinvoinnista. Estradille saapuu muun muassa elokuvaohjaaja Klaus Härö. Lisäksi ohjelmassa on inspiraatiopuheenvuoroja jaksamisen eri teemoista. Tarkempi ohjelma julkaistaan elokuussa. Tilaisuudessa on tarjolla pientä suolaista ja makeaa.
Ajankohta kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina on Sotkamon Yrittäjät. Mukana myös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Fennia sekä Liikuntaneuvonta haltuun Sotkamossa 2 -hanke, Moninainen Kainuu -hanke (KAMK), Hyvä työ Kainuussa -hanke (Elinvoimakeskus) sekä Mielen voimaa yrittäjälle -hanke (MIELI Kainuun mielenterveys ry).
Tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen julkaistaan elokuussa.
Lisätietoja
Sotkamon kunnan työelämäkoordinaattori Paula Huttunen, paula.huttunen@sotkamo.fi, p. 0405874625
Sotkamon Yrittäjien puheenjohtaja Sanna Tammelander, sotkamon@yrittajat.fi, p. 0503494353
Ajankohtaista
Työnantaja, tarjoa nuorelle arvokas polku työelämään!
Työvoimaviranomainen voi myöntää harkinnanvaraista rekrytointitukea yritykselle, joka palkkaa 18–29-vuotiaan työttömän työ…
Yrittäjän ja työnantajan asiointi työllisyyspalveluissa kesällä 2026
Yrittäjien ja työnantajien sähköinen asiointi on ensisijainen vaihtoehto asioida kesän aikana työllisyyspalveluissa.
Avoimet korkeakouluopinnot eivät jatkossa vaikuta 25 vuotta täyttäneiden työttömyysturvaan
Työttömien työnhakijoiden mahdollisuus opiskelemiseen helpottuu! 1.7.2026 alkaen avoimilla korkeakouluopinnoilla yliopis…
Työllisyyspalveluissa asiointi kesällä 2026
Työllisyyspalveluiden asiakas, muistathan asioida työllisyyspalveluissa sovitusti myös kesällä ja lomakautena! Työnhakusi …