Tapahtumatori ylhäältäpäin kuvattuna

Tapahtumien Sotkamo

Sotkamon kulttuuri tapahtumineen, näyttelyineen ja erilaisine tilaisuuksineen tarjoaa sotkamolaisille ja kunnassamme vieraileville monipuolisen kirjon elämyksiä, viihdettä ja osallisuutta. Sotkamossa kulttuuri on elävää, monimuotoista ja saavutettavaa kaikille.

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Tältä sivulta löydät Sotkamon kunnan järjestämät tapahtumat sekä kunnan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa järjestämät tapahtumat. Näiden lisäksi alueelta löytyy muiden toimijoiden monipuolisia tapahtumia.

Vuosi 2026

Filthy Luker & Pedro Estrellas (UK) – Tentacles

Oulu2026 Sotkamossa

Sotkamon kunnan vivahteikas, rikas ja ainutlaatuinen kulttuurituotanto muodostaa mielenkiintoisen matkan Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuoteen muun muassa erilaisilla produktioilla, näyttelyillä ja tapahtumilla osana laajempaa eurooppalaista kulttuurinäyttämöä.

Marraskuu

5.–8.11. Elokuvaviikko

Sotkamon elokuvaviikkoa vietetään tuttuun tapaan marraskuun alussa, 5.-8.11.2026. Kino Visiossa esitetään monipuolisesti elokuvia lastenelokuvista dokumentteihin ja musiikkielokuviin. Vieraiksi saapuvat muiden muassa Klaus Härö, Markku Pölönen, Mika Kulju sekä Markku Heikkisen Pohjoinen intohimo -elokuvan pääpari Petri ja Anu.

Elokuvaviikon ohjelma ja aikataulut:

TORSTAI 5.11.

  • klo 17.00     KLAUS HÄRÖ – Keskustelu elokuvasta Ei koskaan yksin
  • klo 17.30     EI KOSKAAN YKSIN, ohj. Klaus Härö (K-12)
  • klo 19.00     TONY, ohj. Matt Johnson (K-16)
  • klo 21.00     KLAUS HÄRÖ – Keskustelu elokuvasta Hetki ennen  valoa
  • klo 21.30     HETKI ENNEN VALOA, ohj. Klaus Härö (K-7)

PERJANTAI 6.11.

  • klo 15.00     ORTOTOPOLOGIAN LOPUTTOMAT ALKEET, ohj. Markku Pölönen (K-7)
  • klo 16.15     MARKKU PÖLÖNEN – Keskustelu elokuvasta Ortotopologian loputtomat alkeet
  • klo 16.45     RAKKAUTTA JA VIRTAHEPOJA, ohj. Dome Karukoski (K-12)
  • klo 18.30     JÄRKI JA TUNTEET, ohj. Georgia Oakley (K-7)
  • klo 20.45     YÖN LAPSI, ohj. Hanna Bergholm (K-16)

LAUANTAI 7.11.

  • klo 10.45     PIKKU KUMMITUS LAPANEN KEPPOSTELEE, ohj. Maria Lundqvist (S)
  • klo 12.00     ME OLEMME PARIISIN ORKESTERI, ohj. Philippe Beziat (S)
  • klo 13.30     HELI-MAARIT LEPPIOJA & JOHANNES RUOTSALAINEN – Keskustelu elokuvasta Me olemme Pariisin orkesteri
  • klo 14.15     LATE LAMMAS -ELOKUVA: HÄMÄRÄPUUHISSA, ohj. Steve Cox (K-7)
  • klo 15.45     LAPIN SOTA, ohj. Aku Louhimies (K-16)
  • klo 18.25     MIKA KULJU – Keskustelu elokuvasta Lapin Sota
  • klo 19.00     PIRJO I SVERIGE, ohj. Lauri Nurkse (S)
  • klo 20.30     DIGGER, ohj. Alejandro G. inarritu (K-12)

SUNNUNTAI 8.11.

  • klo 10.30     UNOHDETTU SAARI, ohj. Joel Crawford (K-7)
  • klo 12.30     PIKKULI JA TÄHTIPEURA, ohj. Metsämarja Aittokoski (S)
  • klo 14.00     Leffaklubi: WILD HORSE NINE, ohj. Martin McDonagh (K-16)
  • klo 16.00     Keskustelu elokuvasta Wild Horse Nine
  • klo 16.30     POHJOINEN INTOHIMO, ohj. Markku Heikkinen (K-12)
  • klo 18.10     HEIKKINEN, PETRI & ANU – keskustelu elokuvasta Pohjoinen intohimo
  • klo 19.00     KERRO KAIKILLE, ohj. Alli Haapasalo (K-12)

7.–15.11. Kansalaisopiston 60-vuotisjuhlanäyttely – Pehmeät materiaalit

Sotkamon kansalaisopisto täyttää tänä kalenterivuonna 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Aatoksessa pidetään pehmeiden materiaalien näyttely 7.–15.11.2026.

Näyttelyssä on esillä opiskelijoiden tekemiä töitä vuosien varrelta. Esillä on töitä kaikista neljästä toimipisteestä: Sotkamosta, Kuhmosta, Paltamosta ja Ristijärveltä.

Näyttely on avoinna päivittäin klo 12–16 ja sinne on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Aatos, Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo.

23.–29.11. Kansalaisopiston 60-vuotisjuhlanäyttely – Kovat materiaalit

Sotkamon kansalaisopisto täyttää tänä kalenterivuonna 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Aatoksessa pidetään kovien materiaalien näyttely 23.–29.11.2026.

Näyttelyssä on esillä opiskelijoiden tekemiä töitä vuosien varrelta. Esillä on töitä kaikista neljästä toimipisteestä: Sotkamosta, Kuhmosta, Paltamosta ja Ristijärveltä.

Näyttely on avoinna päivittäin klo 12–16 ja sinne on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Aatos, Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo.

Vuosi 2027

Tammikuu

22.1. klo 18 Jyrki69:n & Pekko Käpin WIRSIÄ-kirkkokonsertti

The 69 Eyes -yhtyeen Jyrki 69 (Jyrki Linnankivi) ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi tuovat Wirsiä-kiertueensa Sotkamon kirkkoon 22.1. klo 18. Lipunmyynti konserttiin avautuu perjantaina 30.10. klo 9.00 alkaen soitteessa verkkokauppa.sotkamo.fi.

Liput 35 €. Ovet konserttiin avautuvat klo 17.15.

Sotkamon kirkko, Ristijärventie 1, Sotkamo.

Ajankohtaista

Sotkamon lastenpäivää juhlitaan lapsen oikeuksien päivänä perjantaina 20.11.2026

Sotkamon kunnan vapaa-aikapalvelujen ja yhteistyökumppaneiden järjestämä Lastenpäivän tapahtuma järjestetään tänä vuonna j…

Senioritapahtuma Virtaa talveen – Pysy pystyssä pe 13.11. klo 9–11

Senioritapahtuma Virtaa talveen – Pysy pystyssä järjestetään perjantaina 13.11. Klo 9.00–11.00 Asema 13 tiloissa (Keskuska…

Jyrki 69 ja Pekko Käppi tuovat toivotun Wirsiä-kiertueen Sotkamoon 22.1.2027

The 69 Eyes -yhtyeen Jyrki 69 ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi levyttivät albumillisen virsiä ja lähtivät niiden tiimoilt…

Sotkamon elokuvaviikon 5.–8.11.2026 ohjelma ja aikataulu on julkaistu

Sotkamon elokuvaviikkoa vietetään tuttuun tapaan marraskuun alussa, 5.–8.11.2026. Kino Visiossa esitetään monipuolisesti e…