Palvelu: Varautuminen

Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjien velvollisuutena on huolehtia lakisääteisistä tehtävistään ja järjestää normaalisti toimintaa myös poikkeuksellisissa ja ennalta arvaamattomissa tilanteissa, joihin mahdolliset talven ennakoimattomat sähkökatkot myös luokitellaan. Ennakkoon tiedossa oleviin sähkökatkoihin opetusta ja toimintaa sopeutetaan erillisillä suunnitelmilla. Päiväkodit, koulut ja lukio tiedottavat näistä tarvittavilta osin.

Varhaiskasvatus, perusopetus ja lukio

  • Mahdollisten sähkökatkojen aikana päiväkotien, esiopetuksen sekä perhepäivähoitajien toimintaa ylläpidetään kaikissa yksiköissä lasten hoitoaikojen varausten mukaisesti. Huoltajilla on mahdollisuus tuoda lapsi omaan tuttuun varhaiskasvatusyksikköön.
  • Varhaiskasvatuksen yksiköissä sähkökatkoihin on varauduttu hankkimalla lisää sähkövalon korvaavia valonlähteitä kuten paristoilla toimivia otsalamppuja ja ladattavia valonlähteitä. Huoltajia pyydetään mahdollisuuksien mukaan pakkaamaan lapsille mukaan paristokäyttöinen taskulamppu.
  • Varhaiskasvatuspäivän aikana tarjotaan lämmintä ruokaa, mutta mahdolliset sähkökatkot voivat vaikuttaa ruokailuaikatauluihin. Tilojen on arvioitu pysyvän lämpiminä sähkökatkojen aikana, mutta lapsille kannattaa varata mukaan lämpimiä varavaatteita. Päiväkoteihin on hankittu kanistereita juomavettä varten.
  • Sähköpulan uhatessa on mahdollista, että katuvalaistusta ja ulkoliikuntapaikkojen valaistusta rajoitetaan energian säästämiseksi tai valaistus katkeaa sähkökatkon vuoksi. Ilmanvaihto ei toimi sähkökatkotilanteissa ja lämmitys lakkaa toimimasta. Sähkökatkon aikana vedenkäyttöä tulee välttää, sillä jäteveden pumppaus ei toimi. Vesihanojen pikainen sulkeminen on tärkeää katkon aikana. Kaukolämmöllä lämpiävissä kohteissa vesi voi olla polttavan kuumaa sähkökatkojen aikana.
  • WC:n käyttöä on vältettävä sähkökatkon aikana mahdollisuuksien mukaan.
  • Huoltajia pyydetään huomioimaan sähkökatkojen aikana puuttuva valaistus parkkipaikka- ja piha-alueille lasten tuonti- ja hakutilanteissa. Huoltajia pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota lapsensa näkyvyyteen pimeässä (led-huomiovalot, heijastimet).
  • Sähkökatkot eivät vaikuta koulukuljetuksiin.
  • Sähkökatkoista johtuvia poissaoloja ei hyvitetä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa.

  • Häiriötilanteissa, kuten mahdollisten sähkökatkojen aikana, Sotkamon kunnan peruskoulujen ja lukion toiminta pyritään järjestämään mahdollisimman normaalisti. Koulutyössä noudatetaan lukujärjestykseen merkittyjä koulutyön alkamis- ja päättymisaikoja.
  • Koulutoimi on varautunut sähkökatkoihin hankkimalla kouluihin ja lukioon lisää sähkövalon korvaavia valonlähteitä kuten paristoilla toimivia otsalamppuja ja ladattavia valonlähteitä. Koulupäivän aikana tarjotaan lämmin koululounas. Koulutilojen on arvioitu pysyvän lämpiminä sähkökatkojen aikana. Oppilaat ja opiskelijat voivat halutessaan tuoda kouluun lämpimiä varavaatteita. Lisäksi oppilaat ja opiskelijat voivat halutessaan tuoda kouluun paristokäyttöisiä taskulamppuja.
  • Mahdollisella sähköpulalla ei ole vaikutuksia koulukuljetuksien aikatauluihin tai ajoihin, vaan koulukuljetukset järjestetään normaalin aikataulun mukaisesti.
  • Koulut viestivät yksikkökohtaisista toimintatavoista ja poikkeusjärjestelyistä tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.
  • Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhot pidetään avoinna ja toiminta järjestetään mahdollisimman normaalisti. Toiminnassa varaudutaan välipalassa ruokaan, joka ei vaadi lämmittämistä. Huoltajille tiedotetaan asiasta tekstiviestillä/WhatsAppilla. Vanhempia pyydetään tarvittaessa hakemaan lapset aikaisemmin iltapäivätoiminnasta.
  • Sähköpulan uhatessa on mahdollista, että katuvalaistusta ja ulkoliikuntapaikkojen valaistusta rajoitetaan energian säästämiseksi tai valaistus katkeaa sähkökatkon vuoksi. Tällaisessa tilanteessa tulee kiinnittää erityistä huomiota liikenneturvallisuuteen ja käyttää esimerkiksi paristokäyttöisiä valaisimia, led-lamppuja ja heijastimia. Turhaa liikkumista parkkipaikoilla tulee välttää.
  • Huoltajien on hyvä käydä läpi turvallista liikkumista koulumatkoilla ja koulun pihassa, jos valaistusta ei ole ja liikennevalot eivät toimi. Lapsille, oppilaille ja opiskelijoille on tärkeä kertoa esimerkiksi siitä, että kännykässä kaikki sovellukset eivät sähkökatkon aikana välttämättä toimi ja laitteiden lataaminen ei onnistu. Tällaisia sovelluksia saattavat olla esimerkiksi nettiyhteyttä tarvitsevat matkaliput tai sosiaalisen median vapaa-ajan palvelut, kuten WhatsApp, Instagram, Tiktok ja SnapChat. Näissä tilanteissa perinteinen puhelu ja tekstiviesti saattavat kuitenkin jonkin aikaa toimia.
  • Sähkökatkon aikana vedenkäyttöä tulee välttää, sillä jäteveden pumppaus ei toimi. Vesihanojen pikainen sulkeminen on tärkeää katkon aikana. Kaukolämmöllä lämpiävissä kohteissa vesi voi olla polttavan kuumaa sähkökatkojen aikana. WC:n käyttöä on vältettävä sähkökatkon aikana mahdollisuuksien mukaan.
  • Sähkökatkoista johtuvia poissaoloja käsitellään samalla tavalla kuin muitakin poissaoloja​.

Manninen Ville

Kasvatusjohtaja

Esiopetus, päivähoito, varhaiskasvatus, koulutoimisto, perhepäivähoito, palveluseteli

Ajankohtaista

Poikkeukselliset rankkasateet voivat aiheuttaa tulvimista Sotkamossa 18.–19.7.2026

Sotkamon alueelle on ennustettu poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita lauantaiksi 18.7. ja sunnuntaiksi 19.7.2026. Su…

Sotkamon kunnan alueella käynnissä laaja sähkökatko

PÄIVITYS KLO 13.08 SÄHKÖT OVAT PALAUTUNEET KUNNAN ALUEELLE Lisätty linkki Kajaven tiedotteeseen. Kuntalaisia pyydetää…

Sotkamon kunta osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen syksyllä

Sotkamon kunta osallistuu syksyllä 2026 järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Harjoitukseen osalli…

Kainuun hyvinvointialue tiedottaa: Viranomaisten ohjeita droonihavaintojen varalle

Sisäministeriö, hätäkeskuslaitos ja poliisi ovat julkaisseet kansalaisille tarkoitettuja yleisohjeita poikkeuksellisiin il…

Palvelu: Varautuminen

Sotkamon kunta varautuu mahdollisesta sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Pyrimme tuottamaan Sotkamon kunnan palvelut mahdollisista sähkökatkoista huolimatta normaaliin tapaan.
Tälle sivulle on koottu vesihuoltolaitoksen ohjeita sähkökatkoksen varalle.

Vesihuoltolaitoksen toimintaohjeet sähkökatkon varalle

Sotkamon kunta varautuu mahdollisesta sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Pyrimme tuottamaan Sotkamon kunnan palvelut mahdollisista sähkökatkoista huolimatta normaaliin tapaan.
Tälle sivulle on koottu vesihuoltolaitoksen ohjeita sähkökatkoksen varalle.

  • Varatkaa etukäteen talousvettä noin 6 tunnin tarpeeseen. Henkilöä kohden tarve on noin 6-10 litraa/vuorokausi.
  • Kun sähkökatko on päällä, välttäkää veden laskemista viemäriverkostoon.
  • Vettä on saatavilla rajallinen määrä, joten ottakaa vain tarvitsemanne määrä.
  • Vesi tulee vapaalla paineella, joten vesihanasta todennäköisesti tulee vettä, jos häiriön kesto rajoittuu 2-6 tuntiin. Vesi on myös juomakelpoista, sakkaa voi esiintyä verkostopaineen muuttumisen vuoksi.
  • Vesilaitos käyttää sähköä veden pumppaamiseen sekä veden verkostopaineen ylläpitämiseen, joten sähkökatkon sattuessa ne kotitaloudet, joiden vesijohtoverkoston alueella on paineenkorotusasemia, jäävät vedettömiksi. Nämä alueet ovat pääsääntöisesti haja-asutusalueella.
  • Pääsääntöisesti viemärilinjat ovat nk. viettoviemäreitä, mutta jätevedet johdetaan jäteveden pumppaamoihin ja pumppaamoiden kapasiteetti on rajallinen. Sähkökatkon aikana pumppaamoiden pumput eivät toimi ja pumppaamoiden täyttyessä jätevesi johtuu ylivuotojen kautta luontoon.
  • Käsihygieniaan kannattaa varata desinfiointiainetta tai desinfiointipyyhkeitä.

Sähkökatkon aikana välttäkää seuraavia toimintoja, jotta viemäriverkoston kapasiteetti ei ylikuormittuisi:

  • Suihkussa käyminen
  • WC-huuhtelu
  • Käsitiskien tiskaaminen
  • Astian- ja pyykinpesukoneiden käyttö

Kaukolämmöllä lämpiävissä kohteissa vesi voi olla polttavan kuumaa sähkökatkojen aikana.

Tutustu tarkemmin Vesihuoltolaitoksen tiedotteisiin tarkemmin verkkosivuilta.

Ajankohtaista

Poikkeukselliset rankkasateet voivat aiheuttaa tulvimista Sotkamossa 18.–19.7.2026

Sotkamon alueelle on ennustettu poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita lauantaiksi 18.7. ja sunnuntaiksi 19.7.2026. Su…

Sotkamon kunnan alueella käynnissä laaja sähkökatko

PÄIVITYS KLO 13.08 SÄHKÖT OVAT PALAUTUNEET KUNNAN ALUEELLE Lisätty linkki Kajaven tiedotteeseen. Kuntalaisia pyydetää…

Sotkamon kunta osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen syksyllä

Sotkamon kunta osallistuu syksyllä 2026 järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Harjoitukseen osalli…

Kainuun hyvinvointialue tiedottaa: Viranomaisten ohjeita droonihavaintojen varalle

Sisäministeriö, hätäkeskuslaitos ja poliisi ovat julkaisseet kansalaisille tarkoitettuja yleisohjeita poikkeuksellisiin il…

Palvelu: Varautuminen

Sotkamon kunta varautuu mahdollisesta sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin.
Tälle sivulle on koottu kuinka mahdolliset sähkökatkot vaikuttavat kunnan järjestämiin tai kunnan tiloissa järjestettäviin vapaa-ajan, toimintakeskuksen ja työllisyyden kuntakokeilun palveluihin Sotkamossa.

Vapaa-aikapalvelut ja työllisyyspalvelut

Sotkamon kunta varautuu mahdollisesta sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin.
Tälle sivulle on koottu kuinka mahdolliset sähkökatkot vaikuttavat kunnan järjestämiin tai kunnan tiloissa järjestettäviin vapaa-ajan, toimintakeskuksen ja työllisyyden kuntakokeilun palveluihin Sotkamossa.

Vapaa-aikapalvelut

  • Sähköpulan riskin noustessa ulkoliikuntapaikkojen, ulkojäiden ja hiihtolatujen valaistusta sammutetaan energian säästämiseksi. Liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla ja on kiinnitettävä erityistä huomiota turvalliseen liikkumiseen. Alueella liikkuvien on hyvä käyttää esimerkiksi paristokäyttöisiä valaisimia, led-lamppuja ja heijastimia.
  • Kunnan liikuntapalvelut ja kansalaisopisto ei turvallisuussyistä järjestä ohjelmaa sähköpulan riskin kasvaessa ja sähkökatkojen aikana. Kunta tiedottaa mahdollisista peruutuksista asiakkaitaan.
  • Sähköpulan riskin noustessa ja mahdollisien sähkökatkojen aikana kunnan koulujen liikuntasalit, avantouintipaikka ja seniorikuntosali eivät ole käytössä. Kunta tiedottaa asiasta urheiluseuroja ja muita käyttäjiä. Jos sähkökatko tulee yllättäen toiminnan aikana, toiminnan järjestäjä vastaa ryhmän turvallisuudesta ja opastamisesta.
  • Sotkamon kunnan kuntosalin käyttöön ei tule rajoituksia.
  • Yksityiset palvelun tarjoajat, urheiluseurat, nuorisoseurat ja muut vapaa-ajan toimintaa järjestävät tahot vastaavat ja tiedottavat itse sähköpulan aiheuttamista muutoksista omaan toimintaansa. Kunta kannustaa toimintaa järjestäviä tahoja kiinnittämään huomiota turvallisuuteen, energian säästämiseen sähköpulan riskin kasvaessa ja varautumaan sähkökatkoihin.

Yhteydenotot – Arkisin klo 8-16 puh. 044 750 2703 / virka-ajan ulkopuolella (arkisin klo 16 jälk., viikonloppuisin) puh. 044 750 2752

Sähkökatkoksien vaikutuksista uimahallin toimintaan vastaa operaattori.

  • Jos sähkökatkoista tiedetään ennakkoon, niin opettajille ja asiakkaille ilmoitetaan tuntien peruuntumisesta.
  • Jos sähkökatkot tulevat yllättäen, huolehditaan opiskelijat turvallisesti pois tiloista ja sammutetaan laitteet ja koneet sekä valot.
  • Kehotetaan huolehtimaan kännyköiden lataamisesta ja käytetään tiloissa valmiina olevia taskulamppuja tai muita valoja.
  • Opettajille viestitetään tarkemmista ohjeista ennen lukukauden alkua.

  • Jos sähkökatkoista tiedetään ennakkoon, ryhmätoimintoja ei järjestetä. Yksilöohjauksia voidaan järjestää tarpeen mukaan.
  • Jos sähkökatkoista tiedetään ennakkoon nuorisotalot suljetaan. Mikäli sähkökatko tulee kesken toiminnan, voidaan toimintaa jatkaa turvallisuus huomioiden.

Työllisyyspalvelut

  • Ryhmä- ja työtoimintaa ei järjestetä toimintakeskuksella tiedossa olevien ennakoitujen sähkökatkojen aikana.
  • Toimintakeskuksen asiakkaille tiedotetaan tilanteesta henkilökohtaisesti soittamalla ennakkoon ja annetaan etätehtäviä.
  • Yksilöohjausta on kuitenkin saatavilla.
  • Mikäli sähkökatko tulee kesken toimintapäivän, toimintaa voidaan jatkaa turvallisuus ja työtehtävät huomioiden. Jos turvallisuutta ei voida taata, toiminta keskeytetään.

Toimintakeskuksen henkilöstön yhteystiedot

  • Aikavarauksella toteutuvat asiakastapaamiset pyritään järjestämään sovitusti turvallisuus huomioiden. Mahdollisten aikavarausten peruutuksien osalta viestintä asiakkaiden suuntaan hoidetaan niin pian kuin mahdollista. Peruutetut asiakastapaamiset siirretään toiseen ajankohtaan työllisyyden kuntakokeilun asiantuntijan toimesta.
  • Sähkökatkon vaikutus asiointiin otetaan huomioon eikä sähkökatkon vuoksi peruuntuneesta tapaamisesta tule asiakkaalle seurauksia.

Työllisyyden kuntakokeilun Sotkamon yhteystiedot

Ajankohtaista

Poikkeukselliset rankkasateet voivat aiheuttaa tulvimista Sotkamossa 18.–19.7.2026

Sotkamon alueelle on ennustettu poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita lauantaiksi 18.7. ja sunnuntaiksi 19.7.2026. Su…

Sotkamon kunnan alueella käynnissä laaja sähkökatko

PÄIVITYS KLO 13.08 SÄHKÖT OVAT PALAUTUNEET KUNNAN ALUEELLE Lisätty linkki Kajaven tiedotteeseen. Kuntalaisia pyydetää…

Sotkamon kunta osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen syksyllä

Sotkamon kunta osallistuu syksyllä 2026 järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Harjoitukseen osalli…

Kainuun hyvinvointialue tiedottaa: Viranomaisten ohjeita droonihavaintojen varalle

Sisäministeriö, hätäkeskuslaitos ja poliisi ovat julkaisseet kansalaisille tarkoitettuja yleisohjeita poikkeuksellisiin il…

Sähkökatkot

Palvelu: Varautuminen

Pyrimme tuottamaan Sotkamon kunnan palvelut mahdollisista sähkökatkoista huolimatta normaaliin tapaan. Mahdolliset sähkökatkot kuitenkin haastavat palveluiden tuottamista. Päivitämme palvelukohtaisille varautumisen verkkosivuille mahdollisten sähkökatkoksien vaikutuksista Sotkamon kunnan palveluihin.

Tällä sivulla kerrotaan sähkön- ja energiansäästömahdollisuuksista ja tiedottamisesta sähköpulan aikana.

Sähkökatkot

Varautuminen ja toimintaohjeet sähkökatkoksiin

Pyrimme tuottamaan Sotkamon kunnan palvelut mahdollisista sähkökatkoista huolimatta normaaliin tapaan. Mahdolliset sähkökatkot kuitenkin haastavat palveluiden tuottamista. Päivitämme palvelukohtaisille varautumisen verkkosivuille mahdollisten sähkökatkoksien vaikutuksista Sotkamon kunnan palveluihin.

Tällä sivulla kerrotaan sähkön- ja energiansäästömahdollisuuksista ja tiedottamisesta sähköpulan aikana.

Sähkön- ja energiansäästömahdollisuuksista kotona, kun sähköpula on mahdollinen

  • Esilämmitä autoa vain tarpeellinen määrä. Kovillakin pakkasilla auton esilämmitykseen tarvitaan enintään 2 tuntia.
  • Jos kodissa on varaava takka tai leivinuuni, lämmitä se paukkupakkasten aikaan jo etukäteen.
  • Pidä ilmalämpöpumppu käynnissä. Sammuta ilmalämpöpumppu, jos ulkolämpötila on laitteen toiminta-alueen ulkopuolella.
  • Jos on välttämätöntä tuulettaa, tee se nopeasti ja ristivedolla. Kaikista kylmimmillä ilmoilla tuuletusta kannattaa välttää kokonaan.
  • Ikkunan edessä verhot ja/tai sälekaihtimet etenkin yöllä vähentävät lämpöhukkaa yhden ikkunalasin verran.
  • Jos saunominen on välttämätöntä, sauno nopeasti ja pidä sähkökiuasta päällä vain tarpeellisen lämmityksen ja käytön ajan.
  • Vältä runsasta lämpimän veden käyttöä.
  • Koristevalot kannattaa varustaa ajastimella sammumaan vuorokauden pimeimmäksi ja valoisimmaksi ajaksi.
  • Vaihda kaikkiin valaisimiin led-lamppu.
  • Sulje tietokoneet, televisiot ja muut kodinlaitteet virtakytkimestä, jotta myös valmiustilan saa pois päältä. Älä pidä laitteita päällä silloin, kun niitä ei käytetä.

Tiedottaminen

Kantaverkkoyhtiö Fingrid vastaa koko Suomen sähköjärjestelmän tasapainosta. Paikallinen jakeluverkkoyhtiö Kajave toimii Fingridin ohjeiden mukaan. Kajave voi joutua rajoittamaan sähkön jakelua hallitusti omilla toiminta-alueillaan.

Fingridillä on mahdollisen sähköpulan varalle menettely, joka kuvaa tilanteen vakavuusastetta:

0) valmiuden nosto,
1) sähköpula mahdollinen,
2) sähköpulan riski suuri,
3) sähköpula.

Lue tarkemmin Fingridin sähköpulaan liittyvästä tiedotuksesta heidän verkkosivuiltaan.

Sotkamon kunta vahvistaa alueen sähköyhtiöiden viestintää omissa kanavissaan. Tarvittaessa tiedotamme seuraavissa kanavissa:

  • verkkosivut
  • sosiaalisen median kanavat FB Sotkamon kunta ja IG Sotkamon kunta
  • tarvittaessa palvelukohtaiset viestintäkanavat
  • tarvittaessa mediatiedotteet Sotkamo-lehdelle

Lisää tietoa sähköpulan ja -katkojen vaikutuksesta kunnan palveluihin ja toimintaan alla olevilta sivuilta:

Kilpeläinen Mika

Kunnanjohtaja

Kunnan yleisjohtaminen ja elinkeinopolitiikka

Ajankohtaista

Poikkeukselliset rankkasateet voivat aiheuttaa tulvimista Sotkamossa 18.–19.7.2026

Sotkamon alueelle on ennustettu poikkeuksellisen voimakkaita rankkasateita lauantaiksi 18.7. ja sunnuntaiksi 19.7.2026. Su…

Sotkamon kunnan alueella käynnissä laaja sähkökatko

PÄIVITYS KLO 13.08 SÄHKÖT OVAT PALAUTUNEET KUNNAN ALUEELLE Lisätty linkki Kajaven tiedotteeseen. Kuntalaisia pyydetää…

Sotkamon kunta osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen syksyllä

Sotkamon kunta osallistuu syksyllä 2026 järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Harjoitukseen osalli…

Kainuun hyvinvointialue tiedottaa: Viranomaisten ohjeita droonihavaintojen varalle

Sisäministeriö, hätäkeskuslaitos ja poliisi ovat julkaisseet kansalaisille tarkoitettuja yleisohjeita poikkeuksellisiin il…

Palvelu: Varautuminen

Kai­nuun pe­las­tus­lai­tos vas­taa on­net­to­muuk­sien en­nal­taeh­käi­sys­tä, pe­las­tus­toi­min­nas­ta se­kä va­rau­tu­mi­ses­ta Kai­nuun maa­kun­nan alueel­la.

Sotkamon kunta on valmistautunut häiriötilanteisiin valmiussuunnitelmien ja toiminnan etukäteisvalmistelujen avulla. Koulutamme henkilöstöä ja harjoittelemme erilaisten häiriötilanteiden varalta. Varautumisen tarkoituksena on varmistaa kunnan keskeisten tehtävien hoitaminen mahdollisimman häiriöttömästi kaikissa tilanteissa.

Turvallisuus

Mitä varautuminen tarkoittaa?

Kunnan perustehtävä on kuntalain mukaan edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Valmiuslain mukaan kunnan tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimenpiteillä varmistaa tehtäviensä mahdollisimman hyvä hoitaminen myös poikkeusoloissa.

Yhteiskuntaan kohdistuvien uhkien ja niistä johtuvien häiriötilanteiden kirjo on laaja. Yhteistä niille on, että ne kaikki tapahtuvat jonkin kunnan alueella tai niiden vaikutukset ulottuvat kuntalaisiin.

Varautumalla kunta huolehtii, että kuntalaisille tärkeät palvelut ja päätöksenteko toimivat myös normaaliajan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Häiriötilanteiden aikana palveluissa voi esiintyä katkoksia, mutta pyrkimyksenä on, että palvelut palautuvat normaaliksi mahdollisimman pian. Kunta tiedottaa mahdollisten häiriötilanteiden yhteydessä tilanteen kehittymisestä verkkosivuilla, kunnan sosiaalisen median kanavissa sekä tiedotusvälineiden avulla. Myöhemmin tällä sivulla on kuvattu tarkemmin kuinka Sotkamon kunta viestii häiriötilanteissa.

Sotkamon kunta on varautunut häiriötilanteisiin. Keskeistä häiriötilanteissa on varmistaa tärkeimmät toiminnot ja tarvittaessa priorisoidaan toimintaa tärkeimpien toimintojen turvaamiseksi. Yleistoimivalta antaa kunnille laajan mahdollisuuden toimia kuntalaisten hyväksi erilaisissa häiriötilanteissa.

Omatoiminen varautuminen

Varautumalla yhteiskunta ja jokainen kuntalainen voi kasvattaa omaa häiriönsieto- ja palautumiskykyään. Tilanteiden ennakointi helpottaa toimintoja häiriötilanteissa ja nopeuttaa häiriöistä palautumista. Varautumalla voi pelastaa jopa ihmishenkiä.

Omatoiminen varautuminen on yksittäisen henkilön, yhteisön, yrityksen tai laitoksen valmistautumista tilanteisiin, joissa normaali arki häiriintyy. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa.

72 tuntia -suosituksen mukaisesti kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Viestintä häiriö- ja kriisitilanteissa

Sotkamon kunnan viestintä häiriö- ja kriisitilanteissa perustuu hyvin toimivaan normaaliolojen viestintään. Erityistilanteissa viestintä on avointa ja nopeaa. Sotkamon kunnan häiriö- ja kriisiviestintää koordinoidaan yhteistyössä tilannetta johtavan viranomaisen kanssa.

Tiedon välittämiseen käytetään niin pitkälle kuin mahdollista normaaliajan välineitä kuten

  • puhelinta,
  • verkkosivustoa,
  • mediaa,
  • sosiaalista mediaa ja
  • sähköpostia.

Jos ne eivät ole käytössä voidaan joutua käyttämään poikkeuksellisia tiedotuskanavia. Mikäli sähköiset viestintävälineet eivät ole käytössä, Sotkamon kunta viestii muun muassa

  • kunnanviraston ulko-ovien edessä,
  • Sotkamon torilla,
  • Vuokatti Areenan pääsisäänkäynnin läheisyydessä ja
  • Katinkullan pääsisäänkäynnin läheisyydessä.

Muita viestintävälineitä ja -kanavia laajennetaan tarpeen mukaisesti.Sotkamon kunta on varautunut häiriötilanteisiin. Keskeistä häiriötilanteissa on varmistaa tärkeimmät toiminnot ja tarvittaessa priorisoidaan toimintaa tärkeimpien toimintojen turvaamiseksi.

Vaaratiedote on viranomaisten tärkein keino varoittaa asukkaita. Vaaratiedote annetaan aina väestöhälyttimellä soitettavan yleisen vaaramerkin lisäksi. Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään tarvittaessa televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote julkaistaan myös muun muassa 112 Suomi -sovelluksessa, YLE:n uutisvahtisovelluksessa sekä sivustoilla pelastustoimi.fi ja 112.fi.

Yleinen vaaramerkkilinkki on yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan jakson pituus on seitsemän sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin seitsemän sekuntia. Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote. Kuullessasi yleisen vaaramerkin siirry sisätiloihin ja seuraa uutisointia ja viranomaistiedotteita. Varmista uutisten ja tiedotteiden alkuperä.

Lue tarkemmin yleisestä vaaramerkistä (pelastustoimi.fi)