Kari Södö veistos

Sotkamon kesässä viihdytään laajalla rintamalla

Sotkamossa kulttuuri ja urheilu lyövät kättä sulassa sovussa – se on suuri vahvuus Kainuun vahvasti kehittyvässä kunnassa. Kesässä on tarjolla taidenäyttelyitä, musiikkia, teatteria, huumoria sekä osaamista. Lisäksi yli 10 vuotta hiljaiseloa viettänyt festivaali herää uudelleen henkiin.

Taidenäyttelyiden osalta perinteikkäässä Aatoksessa tämän vuoden viimeinen näyttely ennen kesäkuussa alkavaa remonttia on Kajaanin kuvataiteilijat ry:n näyttely, joka on esillä aina 1.6.2024 saakka. Kesäkuussa kunnan taidenäyttelyt siirtyvät torin kulmalle Missio Galleriaan, jossa kohtaamme Oskari Korkkosen, Kari Södön, Caj Bremerin ja Heidi Kilpeläisen taidetta aina syyskuun loppuun saakka.

Kesäkuun 7. ja 8. päivä kolmatta kertaa järjestettävä hyvinvointiviikonloppu uudistaa kasvojansa. Saamme vieraaksi ravitsemusterapeutti Hanna Partasen, joka on menossa mukana molempina päivinä. Lauantai huipentuu Polyteknikkojen orkesterin konserttiin, jossa sinfoniaorkesterin soittamana ensiesityksensä saa Yrjö Teinilän voitokas Ukkospilviä Sapsojärvellä -teos.

Kesäkuun viimeinen viikonloppu torstaista sunnuntaihin vietetään Sotkamon Huumorifestivaalia, jossa pääsemme nauttimaan monipuolisesti huumorista sen eri muodoissaan. Vieraiksi saamme muiden muassa Hovimuusikko Ilkan, taikuri Henri Kemppaisen, Pertti Jarlan ja Milla Paloniemen. Paikallisesta tuotannosta näemme kaksi näytelmää, joista toinen on Sotkamon kansalaisopiston näytelmäpiirin ja toinen Ujo Kiinnostus -nimisen nuorten ryhmän lastennäytelmä.

Lapsille kesässä on paljon muutakin. Heinäkuun 2. päivä saamme viettää päivän Pikku Kakkosen konsertin ja tapahtuman parissa. Sotkamo-päivänä 24.7.2024 Hiukan pesäpallostadionin alueen valtaa puolestaan suuresti Sotkamoon toivottu Hevisaurus. Sotkamo-päivän iltaa tähdittää puolestaan legendaarinen Dingo.

Heinäkuun 19. ja 20. päivä Hiukkaan palaa perinteikäs Hiukkarok, jossa kuullaan bändejä, joissa vaikuttaa joku sotkamolaislähtöinen muusikko. Tapahtuman bändit on valinnut aikanaan Hiukkarokissa järjestäjänä ja soittajana vaikuttanut Mikko Nissinen. Ja jotta tapahtuma tulee tutuksi myös nuoremmille vieraille, esiintyy tapahtumassa myös nuorten toivoma iskelmäräppiä esittävä Jami Faltin sekä paikallinen nuori artistinalku Aleksi Rimpiläinen.

Sotkamon kesälauantaita vietetään neljänä lauantaina 13.7.2024 alkaen torilla tai Hiukan alueella. Lauantain iltapäivät päättyvät paikallisin voimin järjestettäviin Hiukan lauluhetkiin. Elokuussa saadaan musiikillisiksi vieraiksi muun muassa Pauha Trio sekä Risto Vähäsarjan ja Panu Kailan toteuttama Miehen sydän -konsertti. Muistetaan myös, että Naapurinvaaran huvikeskus järjestää kesän mittaan suosittuja tansseja. Ja odotamme innolla myös, millaista kulttuuria vastikään Sotkamoon perustettu kulttuuriyhdistys Sotkamon kulttuurikaivo tarjoaa. Yhteistyössä kunnan kanssa on tulossa ainakin jazzia.

Sotkamon tapahtumat löytyvät kokonaisuudessaan Sotkamo App -applikaatiosta, jonka jokainen voi ladata puhelimeensa joko App Storesta tai Play-kaupasta. Kannattaa seurata myös kunnan eri somekanavia, kunnan nettisivuja sekä Tapahtumien Kainuu -sivua.

Lisätietoja

Ajankohtaista

Elämysvalot valaisemassa Hiukassa

Hiukan elämysvalojen uusi kausi on alkanut, ja kauden väriteemat on asetettu. Värit elävät merkki- ja juhlapäivien mukaan …

Sotkamossa monipuolista musiikkia elokuvaviikolla, kirjamessuilla ja jouluna

Sotkamon elokuvaviikolla konsertoivat Antti Reini ja Henna Uoti, kirjamessuilla Egotripistä tuttu Knipi sekä Suomussalmen …

Yökirjasto 10.10. – kirjastossa ja tapahtuma-aukiolla luvassa monipuolista ohjelmaa

Yökirjasto-tapahtuma järjestetään perjantaina 10.10. klo 17-22 välisenä aikana. Ohjelmassa on luvassa tekemistä monenikäis…

Ehdota vuoden 2025 Sotkamon kulttuuripalkinnon saajaa

Palkinnon myöntämisessä otetaan huomioon aktiivinen toiminta kulttuuritoiminnassa, merkittävä kulttuuriteko, kunnalle tuot…