Sotkamon kunta juhlistaa uuden lukio-kirjaston harjannostajaisia
Sotkamon kunta järjesti harjannostajaiset uuden lukio-kirjaston rakennustyömaalla tänään 19. huhtikuuta 2024. Työmaakierroksella juhlaväki kiersi erilaisia ryhmiä monipuolisesti palvelemaan suunnitellut harjakaiskorkeudessa olevat tilat. Lukion ja kirjaston käytön lisäksi tilat laajenevat iltakäytössä muun muassa erilaiset harrastusryhmät ja järjestöt sekä kansalaisopisto.
Harjannostajaisissa vieraili kunnan viranhaltijoita, päättäjiä sekä rakentamisessa mukana olleita sidosryhmiä. Tilaisuuden juhlallisuuksiin kuului ruokailun lisäksi muun muassa levymusiikkia, puheenvuoroja sekä lähitaikuutta, kun Kainuusta lähtöisin oleva maailmankuulu taikuri Henri Kemppainen ihastutti harjannostajaisyleisöä. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Unto Väisänen nosti puheessaan uuden lukio-kirjaston merkitystä kunnan opin- ja sivistyksen paikkana sekä merkittävänä investointina kunnan elinvoimaan. Hän painottaa, että rakennus palvelee monipuolisesti eri käyttäjiä ja kehittää laajasti palveluiden saatavuutta esimerkiksi kirjaston osalta. Lukion uudet tilat vahvistavat entisestään lukion vetovoimaa, jolla on keskeinen ja vakaa asema alueen yleislinjaisena ja urheilupainotteisena lukiona.
Lukio-kirjaston rakentaminen käynnistyi keväällä 2023 lukion vanhan puolen purkutöillä, ja rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Uuden lukio-kirjastorakennuksen on määrä valmistua lokakuun 2024 loppuun mennessä. Hankkeen laajuus on vaikuttavat 4,350 kem2 tarjoten tilaa monipuoliselle ja modernille oppimiselle ja kirjastopalveluille. Lukio-kirjasto on suunniteltu palvelemaan noin 330 käyttäjää. Kirjaston yhteyteen on tulossa myös kahvilaksi soveltuvat tilat. Kokonaisuudessaan uudet tilat tarjoavat mahdollisuuden monenlaiseen toimintaan, kuten kansalaisopiston tieto- ja taideaineiden opetukseen iltaisin. Rakennuksen suunnittelussa on korostettu tilatehokkuutta, elinkaarikustannusten optimointia ja esteettömyyttä, ja hankkeessa on otettu huomioon myös energiatehokkuus aurinkosähkövoimalan muodossa.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Lukio-kirjaston rakennushankkeen kuulumisia, osa 7
Kesän aikana lukio-kirjaston rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Rakennuksen julkisivun muutokset ja esimerkiksi uu…
Sotkamon kunta hakee kahvilayrittäjää uuteen lukio-kirjastorakennukseen
Sotkamon kunta hakee uuteen lukio-kirjastorakennukseen innokasta kahvilayrittäjää, joka näkee paikan potentiaalin ja on va…
Kirjaston kuulumisia lukio-kirjastorakennuksen työmaalta
Sotkamon kunnan sivistysjohtaja Merja Ojalammi ja kirjastonhoitajat Tiina Piirainen sekä Laura Välitalo kertovat odotuksis…
Lukio-kirjaston rakennushankkeen kuulumisia
Tällä videolla Sotkamon lukion rehtori Mauri Reinikka kertoo, kuinka opiskelut on toteutettu rakennustyömaan rinnalla. Sam…