
Tenetin uusi yläkoulu harjakaiskorkeudessa
Sotkamon kunnan uusi yläkoulu Tenettiin on saavuttanut merkittävän virstanpylvään, kun tänään vietettiin sen virallisia harjannostajaisia. Kutsuvierastilaisuudessa tutustuttiin tulevaan moderniin ja monipuoleiseen oppimisympäristöön sekä ruokailtiin perinteisten harjannostajaisten tapaan nauttien hernekeittoa ja kakkukahveja.
Harjannostajaisissa mukana olivat niin pääurakoitsija Rakennusliike Halonen Oy kuin muita tärkeitä yhteistyökumppaneita, kunnan henkilöstöä ja luottamushenkilöitä. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa juhlapuheita ja musiikkiesityksiä, joista vastasi laulaja Hanna Hirvonen.
Kunnanjohtaja Kilpeläinen korosti puheenvuorossaan uuden yläkoulun merkitystä laadukkaassa perusopetuksessa sekä roolia elinvoimaisen ja vetovoimaisen kunnan rakentumisessa. Hän totesi, että Tenetin uusi yläkoulu ei ole pelkästään rakennus, vaan se on investointi tulevaisuuteemme, osoitus sitoutumisestamme lapsiystävällisen kunnan toimintaan ja kuntalaisten hyvinvointiin. Nuorten osallisuus Tenetin uuden yläkoulun rakennushankkeessa on yksi oiva esimerkki siitä, kuinka kunnassa kehitetään tulevaisuutta kuntalaisia herkällä korvalla kuullen.
Rakennustyöt käynnistyivät keväällä 2023, ja suunnitelman mukaan uusi yläkoulu valmistuu syksyllä 2024, tarjoten tilaa monipuoliselle oppimiselle 6904 kem2 alueella. Koulun suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota oppimisympäristön innovatiivisuuteen ja muuntojoustavuuteen. Koulun päiväkäyttäjiä tulee olemaan arviolta noin 380, ja iltaisin sekä viikonloppuisin tiloja hyödyntävät muun muassa kansalaisopisto ja erilaiset järjestöt. Iso liikuntasali mahdollistaa monipuoliset liikuntatunnit sekä erilaisten tapahtumien järjestämisen. Elinkaarikustannusten optimointi on ollut hankkeen keskeinen periaate, mikä näkyy tarkoin valituissa materiaaleissa ja energiatehokkaissa ratkaisuissa. Aurinkosähkövoimala vesikatolla on yksi esimerkki tästä sitoutumisesta kestävään kehitykseen.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Paineviemärilinjan korjaustyöt Makkosentiellä 2.-3.11.2026
Makkosentiellä Mökintien kohdalla korjataan paineviemärilinjaa 2.11.2026 klo 7 alkaen.
Vesikatko 20.10.2026 klo 13.45-14.45 Haapalanlahdella, Leivolassa ja Ratatien alueella
Ratatiellä olevan vesijohtovuodon korjaustöiden vuoksi joudumme sulkemaan vedentulon noin tunnin ajaksi.
Vesijohtovuoto Ratatiellä
Ratatie 6:n kohdalla on havaittu vesijohtovuoto. Korjaustyöt on aloitettu maanantaina 19.10.2026 ja ne vaikuttavat Ratatie…
Maisemakallionpolun kevyenliikenteenväylän rakennustyöt
Maisemakallionpolun kevyenliikenteenväylän rakennustyöt Vuokatissa jatkuvat arviolta lokakuun loppuun saakka.