Onnea vastavalmistuneille Sotkamon uusille matkailuoppaille!
Sotkamon kansalaisopistossa järjestettiin Matkailuoppaan peruskurssi 09.10.2021–27.5.2022. Kurssin opetussuunnitelma laadittiin yhteistyössä Suomen Opasliiton kanssa ja kurssin päätteeksi oli mahdollista suorittaa opastusnäyttö. Opastusnäyttö päättää matkailuoppaan koulutuksen ja siihen osallistuminen edellytti kirjallisen kokeen ja harjoitustyön hyväksyttyä suorittamista.
Koulutuksessa vuoden aikana perehdyttiin opastuksen tekniikkaan, käytiin läpi Sotkamon historiaa, tutustuttiin vanhoihin rakennuksiin, suunniteltiin opastuksia ja sekä tunnin opastusreitti, joka antaa kattavan kuvan Sotkamon ja Vuokatin tarjonnasta ja tarinoista. Laadittiin yhdessä harjoitustöiden kautta Oppaan Käsikirja, joka toimii tietopankkina tuleviin opastuksiin ja käytiin tutustumassa matkailuyrityksiin sekä opastettaviin kohteisiin.
Hyväksytyn opastusnäytön annettuaan koulutukseen osallistuja valmistui matkailuoppaaksi.
Onnea Sotkamon matkailuoppaiksi valmistuneet:
Aaltonen Helena,
Korhonen Pasi,
Lauronen Sirkka,
Lehtoaro Helena,
Neuvonen Pirjo ja
Salomäki Irene.
Seuraavana on vuorossa hakea opastusnäytön antajille Suomen Opasliitosta auktorisointi. Opasliiton hyväksyttyä hakemuksen ja myönnettyä auktorisoinnin, on kyseinen matkailuopas auktoristoitu matkailuopas seuraavat viisi vuotta opastusnäytön hyväksymisestä lähtien, kertoo Aija Laukkanen.
”Matkailuopas on henkilö, joka opastaa matkailijoita näiden haluamilla kielillä ja välittää heille tietoa paikallisesta kulttuurista ja perinteistä alueella, jolla hän on suorittanut hyväksytysti paikkakunnalla vaadittavan pätevyyskokeen” (WFTGA, World Federation of Tourist Guide assosiations, 2003).
Kurssin päätteeksi päätettiin myös perustaa Sotkamon matkailuoppaat ry, jonka sääntöjä parhaillaan luodaan.
Yhdistyksen tarkoituksena on:
- toimia Sotkamon matkailuoppaiden yhteenliittymänä
- antaa jäsenistölleen tietoa matkailuun liittyvistä asioista järjestämällä koulutus-, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, kursseja ja opintomatkoja
- luoda ja ylläpitää hyvää toveruutta ja keskinäistä yhteisymmärrystä yhdistyksen jäsenten kesken järjestämällä retkiä, juhlia ja muuta vastaavaa toimintaa
- kannustaa oppaita välittämään omaa osaamistaan asiakkaille.
Yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseksi
- yhdistys järjestää opastoimintaa ja tekee tunnetuksi opastamisen eri muotoja
- harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa
- tekee aktiivista yhteistyötä maakunnallisesti ja valtakunnallisesti muiden opastoimijoiden kanssa sekä alueella eri matkailutoimijoiden kanssa
Sotkamon Matkailuoppaat järjestävät Sotkamossa ja lähialueella opastettuja kävelykierroksia, kiertoajeluja ja kohdeopastuksia. Matkailuoppaat ovat palveluksessasi, kun haluat tutustua Sotkamo Vuokatin historiaan, matkailukohteisiin ja alueella vaikuttaneisiin henkilöihin. Opas kertoo mielenkiintoista paikallistietoa, upeita tarinoita ja tietääpä hän myös tulevaisuuden suunnitelmista alueella. Sotkamossa pitkään jo oppaana toimineen Aila Flöjtin löytää myös toimimassa edelleen oppaana ja on varattavissa opastuksiin. Lisätietoja oppaiden tulevista opastuksista löydät Sotkamon kunnan matkailun sivuilta.
Ajankohtaista
Ihanan lämpimät Vuokatti-pipot nyt myynnissä
Sotkamon kunnassa sijaitseva Vuokatin matkailualue on Suomen monipuolisin, koko vuoden aktiivisesti toimiva keskus, joka t…
Huovisen Konstan lenkki on uusi mobiilikierros Hiukan harjun maisemissa – oppaana Pylkkäsen Konsta
Huovisen Konstan Lenkki -mobiilikierros on uudenlainen omatoiminen matkailutuote, joka on helposti saavutettavissa oman ai…
100 syytä matkailla Suomessa -kampanja kokoaa 120 kohdetta eri puolilta kotimaata – myös Sotkamo mukana
Enemmistö suomalaisista aikoo matkailla kotimaassa tänäkin kesänä, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kotimaanmatkailu…