Piirpaukkeen konsertti Hiukan rannalla 18.7.2024

Piirpauke-yhtyeen konsertti Hiukan rannalla 18.7.2024

Maamme suosituimpiin instrumentaaliyhtyeisiin lukeutuva ja maailmalla laajasti menestynyt Piirpauke saapuu torstaina 18.7.2024 esiintymään Sotkamoon osana 50-vuotisjuhlakiertuettaan. Ulkoilmakonsertti järjestetään legendaarisella Hiukan rannalla.

Piirpaukea pidetään yhtenä merkittävimmistä maailmanmusiikkiyhtyeistä, joka on menestyksekkäästi fuusioinut ja tulkinnut eri kulttuureja ja genrejä, imien musiikillisia vaikutteita niin jazzista, progesta kuin rockistakin. Yhtyeen musiikki yhdistää innovatiivisesti suomalaisen ja kansainvälisen kansanmusiikin vaikutteita. Yhtyeen debyyttialbumi “Piirpauke” (1975) on yksi Suomen myydyimmistä instrumentaalilevyistä.

Piirpauke on konsertoinut pitkän taipaleensa aikana ympäri maailmaa ja saavuttanut laajaa arvostusta. Vuosikymmenten aikana julkaistut lukuisat albumit ovat olleet kriitikoiden suosiossa. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa “Konevitsan kirkonkellot” ja “Imala Maika.” Sotkamon konsertissa bändi esiintyy uudistettuna kvartettina keulahahmonsa Sakari Kukon johdolla ja esittää tunnettuja kappaleitaan pitkän uran ajalta. Lisäksi mukana on uutta ohjelmistoa pian julkaistavalta albumilta, joka sisältää Sibeliuksen, Kuulan, Merikannon ja muiden Suomen taiteen kulta-aikojen mestarien sävelteoksia uudelleen sovitettuina.

Konsertti alkaa klo 19.00 Hiukan rannalla. Liput konserttiin voi ostaa verkkokaupastamme tai ovelta. Konserttiin on vapaa pääsy kaikilla 75 vuotta täyttäneillä sekä alle 15-vuotiailla. Tervetuloa!

Lisätietoja

Ajankohtaista

Toimenpidetyöpaja Sotkamon kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelmassa 30.10.

Miten kävellen ja pyöräillen liikkumisesta saataisiin sujuvampaa ja ympäristöstä houkuttelevampaa? Mitkä ovat mielestäsi t…

Reflektor Sotkamo kutsuu jälleen Sotkamon Hiukkaan 17.-20.10.2024

Reflektor Sotkamo on pääsymaksuton ja kaikille avoin valo-, video- ja äänitaidefestivaali. Torstaista sunnuntaihin 17.-20….

Uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata on pelikunnossa

Break Sokos Hotel Vuokatti DiscGolfPark on pelikunnossa.

Uusi kulkureitti kunnan avantouintipaikalle valmistelussa

Sotkamon kunnan avantouintipaikka on ollut erityisen suosittu talviuinnin harrastajien keskuudessa. Kunta on aktiivisesti …