
Sotkamon kunnalla varattavissa kaksi soutuvenettä
Sotkamon kunnalla on Eskonkadun päässä puistoalueen rannassa kaksi soutuvenettä, joita voi varata omaan käyttöönsä.
Soutuveneiden varaaminen on maksutonta ja varaus tehdään Sotkamon kunnan tilavarausjärjestelmän kautta ja varaajan tulee olla täysi-ikäinen. Soutuveneet ovat ensisijaisesti tarkoitettu Eskonsaaren esteettömän taukopaikan käyttöön. Veneen maksimi varausaika on 6 tuntia. Veneet sijaitsevat Eskonkadun päässä, jonne voi myös pysäköidä auton.
Varauksen tehtyä soutuveneiden avaimet saa käyttöön Sotkamon kunnan virastotalolta. Varaus tulee tehdä ja avain noutaa arkipäivinä, perjantaina klo 13 mennessä.
Veneen varaaja on vastuussa veneen asianmukaisesta ja huolellisesta käytöstä sekä turvallisesta veneilystä vesillä. Veneessä ei ole pelastusliivejä, vaan käyttäjän tulee huolehtia omat pelastusliivit mukaan. Veneessä saa olla enintään kolme henkilöä kerrallaan ja henkilöpaino 225 kg.
Lisätietoja ja avaimen nouto
Ajankohtaista
Vuokatinhovintien varren, korttelit 419 ja 420 asemakaavan muutoksen hyväksyminen
MRA 94 § mukainen asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedottaminen
Uutelan kaivoksen osayleiskaavan hyväksyminen
MRA 94 § mukainen yleiskaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedottaminen
Sotkamossa järjestetään Rakentajailta 11.3. lakiuudistuksen teemoista
Sotkamon kunta järjestää Rakentajaillan tiistaina 11. maaliskuuta klo 17.00, jossa käsitellään vuoden 2025 alussa voimaan …
Sotekeskus 1 -rakennushanke etenee aikataulussa Sotkamossa
Sotkamon kunnan rakennuttama uusi Sotekeskus 1 -rakennus hyvinvointialueen tarpeisiin etenee suunnitellusti ja aikataulun …