
Kerro mielipiteesi, mitä harrastustoimintoja kunnan tulisi tarjota lapsille ja nuorille
Sotkamon kunta haluaa kehittää liikuntaharrastustoimintaa lasten ja nuorten toiveiden pohjalta. Vastaa kyselyyn ja vaikuta!
Hupi & Hiki on Sotkamon kunnan liikuntapalvelujen hallinnoima hanke, jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille uusia ei-kilpailullisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia, kehittää harrastustoiminnan viestintää ja kouluttaa seuratoimijoita. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan yhteistyötä liikuntaseurojen, koulujen ja kunnan välillä.
Hankkeen liikunnan harrastusryhmät ovat käynnistyneet syyskuun aikana lasten ja nuorten iloksi. Kaikkiin ryhmiin ei kuitenkaan ole vielä löytynyt tarpeeksi osallistujia, joten olemme tehneet muutoksia ryhmien aikatauluihin:
- Höntsäkiekko – kokeillaan nyt lisäksi toista ajankohtaa: tiistaisin klo 15–16
- Höntsäsäbä – siirtyy alkamaan klo 18.00
Harrastusryhmien suunnittelussa olemme huomioineet koululaiskyselyssä esiin nousseita lasten ja nuorten liikuntatoiveita. Nyt haluaisimme kuulla lisää toiveita, jotta voimme tarjota mielekkäitä toimintoja. Vastaa lyhyeen kyselyyn ja kerro, mitä liikuntaharrastuksia toivoisit kunnan järjestävän. Vastausaikaa on 7.10.2025 saakka.
Käynnissä oleviin ryhmiin ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen Hupi & Hiki harrastusryhmiin on avoinna 4.-20.8.2025. Ryhmät sisältävät useampia jaksoja. Voit hakea paikkaa yhdelle, useammalle tai vaikka kaikille jaksoille. Käytössämme on hakulomake, jonka kautta haetaan paikkaa ryhmästä. Hakulomake avautuu alla olevasta painikkeesta. Ensisijaisesti ryhmiin valitaan ne lapset ja nuoret, joilla ei vielä ole liikuntaharrastusta tai he eivät vielä ole mukana seuran toiminnassa.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Sotkamon kunnan uusi talviuintipaikka avautuu 1.10.
Sotkamossa avataan lokakuun alussa uusi ja odotettu talviuintipaikka. Paikka sijaitsee osoitteessa Niemeläntie 1a, 88600 S…
Kirjailija ja YLE:n Ukrainan toimittaja Maxim Fedorov esiintyy lukio-kirjaston tapahtuma-aukiolla 17.10.
Maxim Fedorov tuo mukanaan ajankohtaista tietoa maailmalta, ja samalla hän kertoo uudesta, juuri ilmestyneestä kirjastaan.
Kaisa Jaakkolan hyvinvointiluento 3.10.
Liikuntaneuvonta haltuun Sotkamossa -hanke järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman hyvinvointiluennon palautumisesta ja …
Hiukan alueen reiteillä sateiden aiheuttamia vaurioita
Viimeaikaiset kovat sateet ovat aiheuttaneet vaurioita reiteillä. Vesi on syönyt poluille ja väylille syviä uria sekä kuoppia