
Muuttuneet pysäköintijärjestelyt Sotkamon Sotekeskuksen läheisyydessä
Vanhan asuinkerrostalon purkamisen myötä henkilökunnalle ja asiakkaille on saatu lisää pysäköintitilaa uuden Sotekeskuksen alueelle.
Sotekeskuksen, neuvolan ja keskuskeittiö Apajan edustalla olevat autopaikat ovat jatkossa tarkoitettu ainoastaan rakennuksissa asioiville henkilöille.
Henkilökunnan pysäköintipaikat sijaitsevat uudella pysäköintialueella keskuskeittiön takapuolella, jonne myös asiakkaat voivat tarvittaessa pysäköidä. Kerrostalon purkutöiden vuoksi pois käytöstä olleet autopaikat ovat jälleen käytettävissä. Ajo uudelle pysäköintialueelle ensisijaisesti Niemeläntien kautta.
Muutokset eivät koske varattuja autopaikkoja.
Lisätietoja:
Ajankohtaista
Sotkamo tuottaa jatkossa maankäytön asiantuntijapalveluja Nurmeksen kaupungille
Sotkamon kunta ja Nurmeksen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa Sotkamo tuottaa Nurmekselle maankäyttöön liittyv…
Kuulutus katusuunnitelmasta
Ehdotus katusuunnitelmaksi pidetään MRA 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä Sotkamon kunnan teknisessä toimistossa 2.3…
MRA 94 § mukainen asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedottaminen
Suvikkaan asemakaavan hyväksyminen
Kaavoituskatsaus 2026
Kaavoituskatsaus 2026