
Sotkamo tuottaa jatkossa maankäytön asiantuntijapalveluja Nurmeksen kaupungille
Sotkamon kunta ja Nurmeksen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa Sotkamo tuottaa Nurmekselle maankäyttöön liittyviä asiantuntijapalveluja. Kyseessä on Sotkamolle uusi avaus maakuntarajat ylittävässä kuntayhteistyössä.
Yhteistyön tavoitteena on tukea Nurmeksen kaupungin maankäyttöä Sotkamon kunnassa olevalla osaamisella. Yhteistyö kattaa muun muassa kaavoitukseen, maankäytön suunnitteluun sekä viranomaisyhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Päätöksenteko ja asiakaspalvelu säilyvät Nurmeksen kaupungin vastuulla.
Yhteistyö perustuu kuntien väliseen työnjakoon ja resurssien tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen. Se tukee kuntien mahdollisuuksia hoitaa maankäyttöön liittyviä tehtäviä laadukkaasti ja joustavasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Yhteistyö on voimassa toistaiseksi, ja sen toimivuutta seurataan kuntien yhteisessä seurantaryhmässä.
– Sotkamossa on maankäyttöön liittyvää asiantuntijuutta, jota hyödynnetään jo Kainuussa kuntien välisessä yhteistyössä. Nurmeksen kanssa käynnistyvä yhteistyö osoittaa, miten tätä osaamista voidaan jakaa nyt myös maakuntarajojen yli, sanoo Sotkamon kunnan tekninen johtaja Harri Helenius.
Sotkamon kunnalla on monialaista kokemusta sopimuksellisesta yhteistyöstä Kainuun alueella. Kunta on tuottanut palveluja muille kunnille muun muassa rakennusvalvonnan ja kansalaisopistopalveluiden osalta. Nurmeksen kanssa käynnistyvä yhteistyö laajentaa tätä toimintamallia Pohjois-Karjalan suuntaan.
Lisätietoja
Ajankohtaista
Kuulutus katusuunnitelmasta
Ehdotus katusuunnitelmaksi pidetään MRA 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä Sotkamon kunnan teknisessä toimistossa 2.3…
MRA 94 § mukainen asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedottaminen
Suvikkaan asemakaavan hyväksyminen
Muuttuneet pysäköintijärjestelyt Sotkamon Sotekeskuksen läheisyydessä
Vanhan asuinkerrostalon purkamisen myötä henkilökunnalle ja asiakkaille on saatu lisää pysäköintitilaa uuden Sotekeskuksen…
Kaavoituskatsaus 2026
Kaavoituskatsaus 2026