Sotkamon kulttuuripalkintojen saajat Irja Juntunen ja Aleksi Rimpiläinen

Sotkamon kulttuuripalkinnot 2024 Irja Juntuselle ja Aleksi Rimpiläiselle

Sotkamon kunnan sivistystoimen lautakunta on päättänyt vuoden 2024 Sotkamon kulttuuripalkinnon saajat. Palkintojen saajat julkistettiin kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä 17.12.2024.

Sotkamon kulttuuripalkinto on tunnustuspalkinto ja sen voi saada paikallinen henkilö, ryhmä, yhteisö, järjestö, seura tai projekti. Lautakunta voi jakaa palkintosumman useammalle taholle. Palkinnon myöntämisessä otetaan huomioon aktiivinen toiminta kulttuurin parissa, merkittävä kulttuuriteko, kunnalle tuotettu positiivinen kulttuurinen julkisuus, saavutettu erinomainen taso kulttuurin alalla tai merkittävä tieteellinen tutkimus.

Kulttuuripalkinnon suuruudeltaan 1 000 € sai taiteilija Irja Juntunen.
Irja Juntunen on tehnyt mittavan ja laajan elämäntyön taiteen ja kulttuurin edistämiseksi Sotkamossa. Hänellä on ollut lukuisia taidenäyttelyitä niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Taiteen tekemisen lisäksi hän on toiminut kuvataideopettajana sekä ollut käynnistämässä Sotkamon Kamarikuoron toimintaa.

Kulttuuripalkinnon suuruudeltaan 377 € sai rap-artisti Aleksi Rimpiläinen.
Aleksi Rimpiläinen A.K.A. Lumottu veri on upea esikuva muille nuorille siitä, miten alakouluikäinen voi luovasti toteuttaa omia ideoitaan ja haaveitaan. Hän tekee rap-kappaleisiinsa itse sanat ja sävellykset sekä on nuoresta iästään huolimatta verkostoitunut laajasti haluten edelleen kehittää itseään.

Lisätietoja

Ajankohtaista

Lukio-kirjaston avajaisia vietettiin Sotkamossa – uusi rakennus palvelee oppimista ja kulttuuria

Sotkamon uusi lukio-kirjasto otettiin käyttöön vuoden alussa, ja tänään perjantaina 16.5. tilaa juhlistettiin vihkiäisillä…

Ida Elina konsertoi Sotkamossa 25.7.2025

Suosittu ja arvostettu laulaja-lauluntekijä ja pop-kanteletar Ida Elina esiintyy Terrafame stadionilla perjantaina 25.7. k…

Jaakko Leppäsen taidenäyttely Aatoksessa 16.5.-20.7.2025

Aatos täyttää tänä vuonna 101 vuotta. Samoin 101 vuotta on sotkamolaisen taiteilijan Jaakko Leppäsen syntymästä. Taiteilij…

Duo Seinäruusujen konsertti 22.5. lukio-kirjaston tapahtuma-aukiolla

Duo Seinäruusut esittävät konsertissaan tunnettuja rakkauslauluja. Konsertti järjestetään torstaina 22.5. kello 18.00 luki…