
Oulu2026 Sotkamossa
Sotkamo osallistuu aktiivisesti Oulu 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen, jossa pohjoinen Suomi ja sen 39 kuntaa, mukaan lukien Sotkamo, nostavat esille alueen kulttuurin ja taiteen. Kulttuuri-ilmastonmuutos -teema yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa, luo uusia kohtaamisia ja yhteyksiä sekä synnyttää vuorovaikutusta.
Sotkamon kunnan vivahteikas, rikas ja ainutlaatuinen kulttuurituotanto muodostaa mielenkiintoisen matkan Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuoteen muun muassa erilaisilla produktioilla, näyttelyillä ja tapahtumilla osana laajempaa eurooppalaista kulttuurinäyttämöä.
Talvi 2026
25.2.2026 klo 19.00 Oulu2026-tanssit Sapsojärven jäällä
Esiintymässä kainuulainen tanssimusiikin esittäjä. Jäälle Hiukan valojen loisteeseen rakennetaan esiintymislava ja lavan eteen aurataan tanssialue.
Laita päälle talviset kamppeet – vaikkapa pilkkihaalarit tai paksut toppavaatteet. Ota mukaan lämmintä mieltä ja jätä ennakkoluulot kotiin. Tarjolla on perinteistä tanssimusiikkia sekä lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa.
28.2.2026 Oulu2026-iltamat Napiksella
Naapurinvaaran Huvikeskus Sotkamon Vuokatissa on yksi Suomen tunnetuimmista lavatanssipaikoista. Oulu2026-iltamissa vanhan ajan iltamaperinne kohtaa nykypäivän lavatanssiperinteen.
Iltamissa on esiintymässä muusikoiden lisäksi sotkamolaisia esittävän taiteen taitajia.
Syksy 2026
Elokuu 2026 Hiukan yhteisöllinen kattaus
Paikallisia, kainuulaisia ja matkailijoita kutsutaan yhteiseen ruokailu- ja ohjelmailtaan. Vastaavaa ei ole Sotkamossa aiemmin koettu, kun Sotkamon pesäpallostadionille katetaan paljon piknik-pöytiä. Kerätkää oma porukkanne, tehkää piknik-ruoat ja tuokaa oma pöytä tai viltti. Nautitaan yhdessä ruoasta ja yhteisöllisyydestä.
10.10.2026 Vuokatin rautatieasema 100 vuotta
Vuokatin 100-vuotiaalle asema-alueelle järjestetään kaikelle kansalle avoin juhla. Vuokatin aseman aluetta on kehitetty jo kesästä 2025 alkaen valoilla ja ympäristötöillä. Vuokatin rautatieasemalle saapui ensimmäinen juna 10.10.1926 ja se ansaitsee oman juhlansa.
Kutsumme kaiken kansan yhteisölliseen juhlaan, jossa soi rautatieläisten musiikki, nautitaan esityksistä sekä maistellaan paikallisia makuja.
15.-18.10.2026 Reflektor-valotaidefestivaali
Vuodesta 2026 alkaen tapahtuma uudistuu biennaaliksi, jota tehdään yhdessä niin kotimaisten kuin myös kansainvälistenkin taiteilijoiden kanssa. Tapahtuma ja ohjelma laajenee. Biennale-malli avaa uusia verkostoja ja toimintamalleja kehittää tapahtumaa pitkälle tulevaisuuteen.
Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki
Euroopan kulttuuripääkaupunki on Euroopan unionin (EU) ohjelma, jonka tarkoituksena on edistää kulttuurien monimuotoisuutta, lisätä kulttuurivaihtoa Euroopan maiden välillä sekä tuoda esille kunkin valitun kaupungin kulttuuriperintöä ja luovuutta. Kulttuuripääkaupungin titteli myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle kaupungille, ja ohjelma tarjoaa näille kaupungeille mahdollisuuden järjestää laajoja kulttuuritapahtumia ja kehittää kulttuuritoimintaansa kansainvälisesti.